Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Eiväthän romanit paapottavia lapsia ole?

Katju Aro, Feministisen puolueen puheenjohtaja ja valtuutettu Helsingissä, myös Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja, toivotti Twitterissä hyvää romanien kansallispäivää 8.4. näin: "Vahvistetaan romanien asemaa niin Suomessa kuin muualla Euroopassa, jossa romanit ovat maanosan syrjityin vähemmistö. Suomessa keinoja mm. anonyymi työnhaku, koulupolkujen tukeminen sekä tietysti valtaväestön asenteiden radikaali muuttaminen!" Kommentoin Aron tviittiä näin: "Ei ole rehellistä eikä realistista ehdottaa vain "valtaväestön" asenteiden radikaalia muuttamista. Muutoksen täytyy romanienkin kohdalla lähteä myös itsestä, eivät he mitään avuttomia lapsia ole eikä sellaisina pidä heitä kohdella ja kohdata."

En tunne Katju Aroa millään tavalla, mutta hänen tviitissään tiivistyvä asenne on ollut olemassa jo pitkään. Tarkoitan epä-älyllistä suhtautumista syrjintäongelmiin, joihin liittyy monimutkaisia kulttuurisia tekijöitä, mutta jotka voidaan propagandan tasolla tiivistää potentiaalisiin syrjijiin kohdistuvaksi vaatimukseksi muuttaa omia asenteita. Tarkoitan myös sitä paapovaa "huolehtivan äidin/isän asennetta", jolla omasta mielestään syvällisellä tavalla syrjinnän tiedostanut kohtelee syrjittyjä kuin toistaitoisia lapsia, joilla ei ole mitään osaa eikä vastuuta omassa asiassaan.

Todennäköisesti Katju Arokin ymmärtää, etteivät romanien kaikkialla maailmassa kohtaamat ongelmat voi johtua pelkästään valtaväestön asenteista ja ennakkoluuloista (ja ettei anonyymi työnhaku ole realistinen vaihtoehto maassa, jossa on paljon työttömiä). Mutta miten syrjijien puolustajaksi profiloituva ihminen voi puhua syrjittyjen omasta vastuusta ilman että puhe leimataan syrjiväksi, ennakkoluuloiseksi tai peräti rasistiseksi? Arvelen, että useimmat valitsevat vaikenemisen.  Se on helppoa ja jos asiasta laillani huomauttaa, aina voi väittää, että meidän valtaväestöön kuuluvien on keskityttävä hoitamaan se oma osamme ja antaa syrjittyjen/vähemmistön hoitaa mahdollinen osansa itse.

* * *

Mikä tahansa etninen yleistäminen on aina vaarallista. Hyvääkin tarkoittava voi siihen syyllistyä pyrkiessään tekemään edes jotain. Minäkin puhun tässä romaneista ryhmänä, vaikka omasta kokemuksestani kirjastossa oikein hyvin tiedän, että romanit ovat yksilöitä ja sellaisina jokainen erilaisia kuten me kaikki muutkin. Onkin ehkä parempi, että puhumme romanikulttuurista ja sen piirteistä, emme yksilöistä. Yleinen käsitys lienee, että useimmat romanit ovat omasta kulttuuristaan ja perinnetavoistaan ylpeitä eli pitävät niitä arvossa. Jos kuitenkin esittää kysymyksen, ovatko kaikki romanit ylpeitä myös verikoston kaltaisesta perinteestä, vastauksia tuskin tulee helposti. Asia on varmasti monisyinen myös romaneille. Eihän kukaan halua tulla tapetuksia ihan muitten tekemien rötösten takia.

Kun ei ole itse romani, on tietysti helppo unohtaa, miten vaikeata on itselleen omaksuman kulttuurin tavoista poiketa, vaikkei niitä olisi koskaan henkilökohtaisesti arvostanut. Vimmaisinkaan saksalainen nudisti ei mene ravintolaan alasti. Kiihkeinkään musiikin rakastaja ei ala huutaa bravoa tai bravaa kesken aarian. Vannoutuneelle saunalenkkimakkaran ystävälle ei tulisi mieleenkään popsia koiranlihasta tehtyä ruokaa. Valtaväestön näkökulmasta kummalliset romanikulttuurin tavat ovat pohjimmiltaan samanlaisia asioita kuin ravintolapukeutuminen, aarian kuunteleminen häiritsemättä loppuun ja koiranlihan inho.

Vieraan kulttuurin tapoja voi oppia ymmärtämään niihin ennakkoluulottomasti tutustumalla. Ymmärtäminenhän ei ole sama asia kuin hyväksyminen, eikä ole realistista odottaa että valtaväestö Euroopassa koskaan hyväksyy verikostoa, sukuelinten silpomisia tai muita brutaaleja perinnäistapoja. Toisaalta asetelma voidaan aina kääntää nurin ja pohtia, kuinka helppoa vähemmistöön kuuluvan (syrjityn tai ei) on ymmärtää saati hyväksyä itselleen vieraita tapoja. Pitäisikö tässä soveltaa erilaisia vaatimuksia valtaväestölle ja vähemmistölle? Minun mielestäni ei pidä.

* * *

Tästä päästäänkin otsikon aiheeseen eli kysymykseen (syrjityn) vähemmistön omasta vastuusta. Minua nolostutti lukea Katju Aron tviitti, koska se - epäilemättä sitä kuitenkaan tarkoittamatta - tulee kohdelleeksi romaneja kuin holhouksenalaisia lapsia, joilta ei voi edellyttää tai vaatia vastuunkantoa edes omasta elämästään. Minusta tämä asenne - joka ei siis ole Katju Aron keksimä - on eräs syy siihen, että moni romani myös ajattelee ja käyttäytyy kuin olisi ikuisesti lapsen asemassa. Tällainen aikuisten paapominen ei ole hyväksi kenellekään, eikä se missään tapauksessa johda syrjivien asenteiden katoamiseen, saattaapa niitä pikemminkin vahvistaa.

Otan esimerkiksi koulutuksen, koska sen kohdalla tuskin kukaan uskaltaa puhua syrjivistä lähtökohdista tai käytännöistä. Kun Katju Aro puhuu "koulupolkujen tukemisesta", taustalla on todellisuudessa romanien koulutuskielteisen perinteen synnyttämä ongelma, ei valtaväestön asennevinoutuma. Ei romanien koulutustasossa tapahdu muutosta, jos romanien omat asenteet eivät muutu, eihän ketään voi pakottaa kouluttumaan. Tilanne on aivan sama kuin monissa ns. kehittyvissä maissa, joissa varsinkaan tyttöjen koulunkäyntiä ei ole perinteisesti nähty hyvänä asiana. Romanien kouluttautumissa on samat yksilötason ongelmat kuin muillakin, mutta lisänä oman kulttuurin painolasti. Se ei muuksi muutu millään valtaväestön asennemuutoksella.

En tiedä, kokevatko romanit itse tämän paapovan asenteen loukkaavana. Jotkut eivät ilmeisesti ollenkaan, osa varsinkin nuoremmista on löytänyt yhteiskunnallisen lokeron, jossa on vain oikeuksia, mutta ei mitään velvollisuuksia. Tiedän tämän omasta työkokemuksesta. Itse ajattelen, että vaikka myös syrjinnänvastaista työtä tarvitaan, suurin pula on meillä tuesta niille romaneille, jotka omassa yhteisössään ovat kulttuurisia toisinajattelijoita eli ottavat riskin tulla suljetuksi ulos omiensa joukosta. Jotkut - kuten laulaja Rainer Friman - ovat tästä avoimesti puhuneetkin. Aivan kuten valtaväestölläkin, myös romanien yhteisöissä valta tuppaa olemaan vanhoillisilla, niillä jotka eivät halua asioiden muuttuvan. Heille Katju Aron tviitit ovat mannaa korville. Ei siksi, että he olisivat samaa mieltä vaan siksi, että he tietävät, ettei sillä tiellä mikään uhkaa heidän perinteisiä arvojaan ja asemaa, jonka he ovat hankkineet. Romanit tarvitsevat Suomessa ennen muuta kulttuurivallankumouksen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti