Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Empatia on väline, ei olotila

Empatia on monimutkainen asia, paljon monimutkaisempi kuin sanan arkisesta käytöstä voisi päätellä. Filosofi Elisa Aaltola ja ekologi, vapaa kirjoittaja Sami Keto ovat julkaisseet kirjan Empatia : Myötäelämisen tiede (Into 2017), joka pakottaa tarkistamaan kaikkea sitä, mitä aiemmin on arvellut empatiasta ymmärtävänsä. Mutta toisaalta myös Aaltolan ja Kedon ajattelussa on mielestäni puute, joka ehkä heikentää viestin perillemenoa. Aloitan tästä huomiosta, koska se on perustavalaatuinen, vaikka ei välttämättä käytännössä erityisen vaikuttava.

Aaltola & Keto erittelevät empatiaan liittyviä piirteitä ja näkemyksiä monipuolisesti ja ajatuksia herättävällä tavalla. He eivät kuitenkin erityisemmin pohdi kysymystä siitä, mihin asioiden lajiin empatia loppujen lopuksi kuuluu. He lähtevät melko yksiviivaisesti siitä, että empatia on monimutkainen eliöiden ominaisuus tai ominaisuuksista seuraava kyky. Minusta tämä lähestymistapa ei ole paras mahdollinen, koska kirjoittajat joutuvat tuon tuostakin toteamaan, että erilaiset empatian muodot voivat ihmisen toiminnassa johtaa sekä myönteisiin että kielteisiin tuloksiin. Näin ei pitäisi joutua sanomaan ominaisuuksista tai kyvyistä.

Minusta ei ole perusteltua käsitellä empatiaa olotilana, ominaisuutena tai kykynä. Minusta empatia on väline, työkalu, jota voi käyttää hyvän ja pahan tekemiseen ja jota toiset osaavat käyttää paremmin kuin toiset. Meillä ihmisillä on tuo työkalu geneettisesti ulottuvillamme, mutta niin on monilla eläimilläkin. Kun väitämme, ettei psykopaatilla ole kykyä empatiaan eli hän on empatiakyvytön, todellisuudessa puhumme siitä, ettei psykopaatti osaa käyttää tuota ihmisen perimän tuottamaa biologista työkalua. Emme tosin tiedä, miksi näin on.

* * *

En halua, että arvoisat lukijani ohittavat Aaltolan & Kedon kirjan sitä itse lukematta, joten en rupea tekemään perusteellista ruumiinavausta. Aina on parempi tarttua asiaan omin aistein ja tässä kirjassa on paljon löydettävää. Ihan omaksi huviksi avaan kuitenkin vähän Elisa Aaltolan erilaisten empatioiden ensyklopediaa, koska se mielestäni virittää parhaiten ymmärtämään, miten monesta näkökulmasta empatiaa täytyy ja voi lähestyä siitä riippumatta, mieltääkö sen kyvyksi vai välineeksi.

Ensin täytyy muistaa, että empatia ei ole sama kuin sympatia muuten kuin oikein vanhoissa teksteissä ennen empatian keksimistä. Jonkin asian kokeminen myönteisenä synnyttää helposti sympatiaa, mutta ei välttämättä empatiaa. Sokea katusoittaja saa varmasti osakseen yllin kyllin sympatiaa, mutta kuinka moni kokee tai haluaa kokea aitoa empatiaa eli asettautumista sokean katusoittajan asemaan, olla hän? Aaltola myös korostaa toistuvasti, että empatialla voi tehdä hyvää ja pahaa, se ei ole yksiselitteisesti ja aina "myönteinen" asia. Kun empatiaa tarkastelee välineenä, tämä tuntuukin jo itsestään selvältä.

Projektiivinen empatia = oman itsensä projisointi toisen asemaan ilman todellisia toimia ("Miltä minusta tuntuisi istua assan nurkalla kahvimuki kädessä lantteja kerjäämässä? No ei varmaan kivalta, ihmisparat!")

Simuloiva empatia = sen ymmärtämistä, miltä toisesta tuntuu (kun Günter Walraff naamioitui turkkilaiseksi maahanmuuttajaksi ja teki kokemuksistaan myöhemmin kirjan, hän harrasti simuloivaa empatiaa)

Kognitiivinen empatia = toisen mielen ymmärtämistä ilman osallistumista toisen tunteisiin (tätä empatian lajia voivat harrastaa valitettavasti myös manipuloivat sosiopaatit)

Affektiivinen empatia = toisen tunteiden siirtyminen itseen eli resonoivuus (aktiivista eläytymistä ja tuntemusten jakamista niin että resonaatio on todellista ja aitoa)

Ruumiillinen empatia = kehollinen reagointi toisen tunteisiin (automaattista kuten haukottelun leviäminen tai tietoista asettumista fyysisesti samaan asemaan toisen kanssa esimerkiksi asumalla gorillojen kanssa ja heidän ehdoillaan)

Reflektiivinen empatia = Elisa Aaltolan rakentama muitten empatian lajien ongelmallisuudet kumoamaan pyrkivä empatian laji, joka on kaksivaiheinen prosessi. Ensimmäisessä vaiheessa tunnistamme toisen tuntemuksia, toisessa vaiheessa arvioimme sitä, miten ennakkokäsityksemme ja oletuksemme vaikuttavat siihen empatiaan, jota lopulta sovellamme. Reflektiivinen empatia on siis eräänlaista tutkijan empatiaa, joka pyrkii yhdistämään tunteet ja rationaalisen erittelyn.

Näitä kannattaa kunnolla pohtia, ei pelkästään nopeasti ohittaa. Asia on monisyinen ja varsinkin se on syytä tiedostaa ja hyväksyä heti kärkeen.


* * *

Aaltolan "tieteellisen" lähestymistavan rinnalla Sami Keto on eräänlainen yhteiskunnallinen testaaja, joka välillä lähes tajunnanvirran tekniikalla pohdiskelee empatian roolia yhteiskunnallisissa ratkaisuissa ja vallankäytössä. Keto ottaa vahvasti kantaa analysoimalla esimerkiksi uusliberalismin ideologioitten uhkaa käytännössä kaikille empatian lajeille. Ehkä vielä enemmän Keto on huolissaan vaikeudesta ulottaa empatian hyvää tekevä valo muihin eläimiin. Keto muistuttaa jatkuvasti sekä lemmikkien (myös eläintarhoissa olevien) että tuotantoeläinten kurjasta kohtalosta, jolle liian harvalta ihmiseltä riittää empatiaa.

Keto myös korostaa toistuvasti sitä, miten niin ihmisen kuin eläintenkin maailmassa myönteinen empatia ohjaa asioita paljon enemmän kuin aggressiivinen kilpailu ja väkivalta. Keto sanoo suoraan, että puhe eliöitten itsekkyydestä on pitkälti myytti, joka on murtumassa, kun koko ajan saadaan esimerkkejä tilanteista, joissa niin ihmiset kuin eläimetkin valitsevat yhteistyön ja toisten auttamisen sen sijaan että olisivat itsekkäitä ja ahneita. Se on ihmisen todellinen luonto, jonka maanviljelyyn siirtyminen aikoinaan peitti alleen. 

Empatia on yhteiskunnallisesti vaikea aihe, koska se ulottuu keskenään kiistelevien ideologioitten ytimeen. Kautta ns. läntisen maailman vallalla ja vallassa oleva individualismin ja itsekkyyden ideologia ei halua kuulla empatiasta yhtään mitään, se on milloin luusereitten pehmeyttä, rikollista sosialismia tai biologian vastaista typeryyttä. Paradoksaalista tai ei, myös kaikkein jyrkimmin empatian torjuvat ovat riippuvaisia siitä, että ihmisten suuri enemmistö elää sovussa ja yhteistyötä rakentaen, myös muista välittäen. Maailman rikkainta prosenttia ei olisi, jos me 99% emme koko ajan käyttäisi empatiaa sen eri muodoissa pitämään ihmiskunta koossa. Empatia on eräänlaista sosiaalisen entropian vastalääkettä. Ilman sitä olemme hukassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti