Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Eläimet ihmisen vankeina

Luultavasti Linnanmäen Sea Lifen isojen altaiden hiekkapohjalla köllötteleville kampeloille on yksi ja sama, missä heidän hiekkansa sijaitsee, kunhan vesi on sopivaa ja ruokaa riittää. Mutta Särkänniemen delfiineille ei varmastikaan ollut, koska niiden tapa elää ei ole köllötellä hiekassa vaan liikkua laajalla alueella ilman estettä ja kommunikoida lajitovereiden kanssa. Kampelan vankila on ehkä vain ihmisen näkökulma, delfiinin vankila on jokseenkin varmasti vankila myös delfiinin mielestä.

Nuorempana kykenin jotenkin sulattamaan eläintarhojen olemassaolon ja idean lasten takia. Monet lapset ovat vilpittömän kiinnostuneita ja innostuneita nähdessään tarhassa samoja eläimiä kuin television luonto-ohjelmassa. Tarhaan vangitun eläimen tarjoama näkemys eläimen maailmasta on kuitenkin valheellinen. Se on paljon valheellisempi kuin kotieläimen tai koiran kaltaisen pitkälle domestikoituneen eläimen synnyttämä mielikuva. Parhaissakin ihmisen tarjoamissa olosuhteissa eläin on vanki vastoin tahtoaan.

Tätä nykyä olen valmis sulkemaan kaikki eläintarhat ja korkeintaan sallimaan toistaiseksi sellaiset eläimet, joiden luontainen elinpiiri ei ole tarhaolosuhteita kummoisempi. Sellaiseen tarhaan ei vaan jäisi kovinkaan houkuttelevaa valikoimaa. Ei ainakaan taloudellisesti kannattavaa, ja juuri siitä on kysymys. Vaikka kuinka kauniisti puhutaan opetuksesta ja luontokasvatuksesta, eläintarhat ovat myös liikeyrityksiä. Parhaimmillaan eläimiä kohdellaan niissä kunnioittavasti, mutta silti löytyy aina se kirjanpitäjä, jonka mielestä valikoima ei vedä tarpeeksi vierailijoita. Myös ihmisten vankilat ovat nykyään liian usein liikeyrityksiä.

* * *

Ihminen vangitsee eläimiä huvittuakseen, viihteeksi. Sen rinnalla tilanteet, joissa tarhauksen avulla pyritään estämään sukupuuttoon kuoleminen, ovat todella harvinaisia. Nämä sukupuuton uhkatkin ovat lähes aina ihmisen aiheuttamia. On vaikea keksiä mitään muuta syytä, jonka takia eläinten vangitsemista tarhoihin pitäisi sietää. Sen sijaan syitä, joiden takia eläinten viihteellinen vangitseminen pitäisi kieltää ja lopettaa, on vaikka kuinka paljon.

Yksikään eläin ei halua elää vangittuna, vaikka ihminen olisi sitä ruokkinut. Eläinlapsen kiintyminen hoitajaansa ei tarkoita, että eläin haluaa kalterit ympärilleen. Se on voinut unohtaa lajinsa luontaiset elintavat tai ei ole saanut niitä koskaan oppia lajitovereiltaan. Mutta ei eläin siltikään halua aitoja ympärilleen. Vangittu eläin yrittää karata, aivan kuten vangittu ihminen. Eivät edes saalistuksen kohteena luonnossa elävät lajit valitse tarhan turvaa, jos niitä ei siihen pakoteta.


Vangittu eläin myös kärsii. Vangittu älykäs eläin kärsii vielä enemmän. On täysin kestämätöntä katsoa eläintarhassa apaattisena istuvaa ihmisapinaa tai pieneen tilaan pakotettua delfiiniä. Me tiedämme, että ne kärsivät vankeudesta. Se ei ole eläimen inhimillistämistä, vaan biologinen tosiasia. Älykkäimmät eläimet suhtautuvat luultavasti vankeuteen yhtä ahdistuneesti kuin ihminenkin, ja aivan samasta syystä. Vankila rajoittaa älyllisen eliön vaihtoehtoja ja mahdollisuuttaan toteuttaa itseään.

* * *

Osa ihmisistä saattaa myöntää, että eläinten vangitseminen ja elinkautinen tuomio tarhassa on vähän epäreilu juttu. Heille kuitenkin riittää, että tarhassa on ammattitaitoista väkeä hoitamassa ja ruokkimassa eläimiä. Huono tsägä joo, mutta toisaalta eihän tämä elämä kenellekään ihan reilu ole ja tarhassa niillä on hyvä ja turvallinen elämä vai mitä? Kaikkien ihmisten myötätunto ei nouse tasolle, jonka jälkeen eläintarhaan ei enää mennä, vaan osallistutaan mieluummin mielenosoitukseen eläinten oikeuksien puolesta. Se on fakta, jonka takia eläintarhoja edelleen on olemassa yli sen, mitä tarvittaisiin harvinaistuneiden lajien suojelun tarpeisiin.

Älykkäiden delfiinien pakottaminen elämään Suomen Tampereella pienessä delfinaariossa kolme vuosikymmentä on kiistatta rikos, vaikka kaikki on tapahtunut muodollisesti lain mukaisesti. Se on rikos eläinten perusoikeuksia vastaan ja jos delfiineistä jotkut olisivat kouluttautuneet juristeiksi, me ihmiset olisimme varmasti pulassa. Rikosta ei pehmennä se, että delfiinejä on yritetty kohdella näissä olosuhteissa mahdollisimman hyvin. Vankila on vankila, vaikka kultareunuksin.

En myöskään usko, että siirto Särkänniemen vankilasta Attican vankilaan Ateenan lähelle ilahduttaa delfiinejä itseään. Todennäköisempää on, että joku taas kuolee stressiin ja asiantuntijat levittelevät käsiään. Näitten Särkänniemen delfiiniyksilöiden kohdalla virhe tehtiin tietysti jo aikaa sitten, eikä niille hyvää ratkaisua välttämättä ole edes olemassa. Tärkeintä on, että tällaisten virheiden tekeminen lopetetaan eikä eläimiä enää vangita ihmisen viihdykkeeksi. Ainakaan muita kuin kampeloita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja vain Google-tilin käyttäjiltä. Blogin kirjoittaja kannattaa avoimuutta keskusteluissa.