Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

perjantai 12. elokuuta 2016

Jumala ei ole ainakaan nainen

Minua ei enää pitkiin aikoihin kiinnostanut kysymys siitä, onko jumalaa olemassa. Uskovaisilla on ollut tilaisuutensa esittää todisteita, mutta yksikään väitetyistä jumalolennoista ei ole vaivautunut lyömään pöytään jumalankieltäjänkin mielen kääntäviä todisteita, ei edes yhtä. Välinpitämättömyydestäni huolimatta huomaan silti usein pohtivani, miksi niin moni ihminen kuitenkin haluaa uskoa näihin sepitteisiin. Halustahan on yleensä kysymys, ei pakosta (tosin nykyään tuntuu siltä, että monissa islaminuskoisten hallitsemissa maissa turvallista vaihtoehtoa sanoa kiitos ei ei ole tarjolla).

Aivan erityisesti minua on mietityttänyt se, ettei tätä uskomisen halua näytä häiritsevän useimpien uskontojen sukupuolisen tasa-arvon vastainen eetos. On kuin feministinen eetos haihtuisi uskonnollisen kokemuksen tieltä, jättäytyisi taka-alalle ja olisi ainakin hiljaa. Ajatuksissani ei nyt ole päällimmäisenä niinkään islam vaan toinen "kansankirkkomme" eli ortodoksit. Ajankohtaisena ponnakkeena ajatuksilleni on luonnollisesti ollut ortodoksipappi Mitro Repo, joka on ollut otsikoissa "sopimattoman" käytöksen takia. Eri tiedonlähteiden perusteella on kohtuullista olettaa, että tuohon sopimattomuuteen on liittynyt myös suhtautumista naisiin.

Ironista tai ei, naisista selvästikin viehättynyt Mitro Repo ei kuitenkaan parhaiten edusta sitä ortodoksisuutta, jonka vääristyneestä naiskäsityksestä puhun. Kuten me ulkopuolisetkin tiedämme, ortodoksinen kirkko on hyvin vahvasti miesten juttu. Naisille on toki varattu omat avustavat roolinsa, mutta ortodoksipapiksi ei nainen kelpaa. Eikä tästä edes keskustella, koska kyseessä on keskeinen opinkappale, ei mikään tulkintakysymys. Jos haluaa ortodoksiseksi piispaksi, täytyy olla sinkkumies tai ainakin leski eli naisesta luonnollisella tavalla eroon päässyt. "Jumalanäidillä" eli Neitsyt Marialla on kyllä tärkeä rooli ortodoksisessakin teologiassa, mutta tämä ainainen neitsyt ei käytännössä pärjää edes maallisille kirkkoisille, kun teologisen väittelyn paikka tulee.

* * *

Onko teologisesti perusteltu eriarvoisuus ylipääsemätön ajatuksellinen ongelma tasa-arvoa kannattaville naisille? Oman kokemukseni mukaan ei välttämättä ole. Tunnen sekä naisia, joille ortodoksisen kirkon mieskeskeisyys ei ole ongelma, koska se ei ole "olennaista". Tunnen myös naisia, joiden mielestä ortodoksinen kirkko se vasta edustaakin tyypillistä vanhoillista, patriarkaattista miesnäkökulmaa. Fiksuja, itsenäisiä naisia silti kaikki täysin vastakkaisista suhtautumistavoistaan riippumatta. En osaa selittää tätä ilmiötä.

Monien suomalaisten (naisten) viehtymystä ortodoksisuuteen selitetään joskus sen tarjoamalla vaihtoehdolla kuivan tylsälle luterilaiselle kirkolle. Ortodokseilla on "mysteerioita" ja normiluterilaisen näkökulmasta eksoottisia rituaalisia menoja. Ja sitten ovat Heinäveden luostarit eli Uusi Valamo miehille ja Lintulan luostari naisille. "Retriitti" jommassa kummassa on kuulunut monen suomalaisen ei-ortodoksinkin kokemusmaailmaan. Jossain vaiheessa siitä avautuminen tuntui kuuluvan julkkisten vakio"paljastuksiin".

Pitäisikö sitten väkisin nähdä jotain outoa tai ongelmallista siinä, että uskonto jakaa tehtävät - ja vallan - sukupuolen mukaan? Ehkä Lintulan nunnat keskittyvät vapaaehtoisesti tuohusten tehtailuun ja pienimuotoiseen matkailubisnekseen sen sijaan että joutuisivat miespappien tapaan hoitamaan tärkeitä ja ehkä raskaitakin liturgis-teologis-hallinnollisia tehtäviä viskin tislaamiselta ehtiessään. Eikö ole vain hyvä, että nunnan roolin valinneet saavat olla rauhassa, myös lihan iloihin mieltyneiltä ortodoksipapeilta? En tiedä, mutta vähän epäilen.

* * *

Käytännöllisesti katsoen kaikkien laajalle levinneiden uskontojen jumala on mies, aivan kuten jumalaa edustava papisto ja sen johdossa oleva porukka koostuvat miehistä. Hindulaisuudesta löytyy naisjumalia, mutta yksijumalaisissa kulttuureissa naiset eivät ole juhlineet (Neitsyt Maria on yleensä ihan jees, mutta ei hänelle valtaa juuri ole annettu). Muistan eräässä televisiodokumentissa esiintyneen kiihkouskonnollisen juutalaisen määritelmän "Nainen on miehen oikean käden jatke". Siis tärkeä työkalu, mutta ei tasa-arvoinen kanssaihminen. T'ästä asiasta uskonnot ovat harvinaisen yhtä mieltä, vaikka mistään muusta eivät olisikaan. Jopa muuten niin väljäpipoisille luterilaisille on naispappeuden hyväksyminen ottanut tosi tiukalle.

En ole perehtynyt feminismin suhtautumiseen uskontojen miesvaltaisuuteen, mutta epäilemättä se tiukinta porukkaa ärsyttää, vaikka ei kaikkia. Helpointa on ehkä niillä, jotka ovat hylänneet uskonnot ja niiden edustaman teologisen eriarvoisuuden siinä missä maallisenkin. Jotain outoa ja selittämätöntä asiaan silti jää. Eihän teologisesti perusteltu miesten ylivalta voi olla sen vähemmän yhden sukupuolen ylivaltaa kuin maallinenkaan. Tasa-arvoa joko on tai sitten ei ole. Minun kyllä tekisi mieli ripustaa samalle narulle katumaan ja tapojaan muuttamaan ortodoksipapit siinä missä äkäiset imaamitkin.

Uskontoihin lähtökohtaisesti tympeästi suhtautuvalle niiden epätasa-arvoinen suhtautuminen miehiin ja naisiin ei tietenkään ole yllätys. Teologiset oppijärjestelmät ovat miesten kehittelemiä, miksi ihmeessä he olisivat heikentäneet omaa asemaansa nostamalla naiset tasa-arvoisesti kilpailemaan tärkeistä tehtävistä? Ainahan sinne opetuksiin voi heittää sekaan jonkun nätin lauseen siitä, miten tärkeä rooli naisella (siis neitsyellä tai äidillä) voi olla hengellisiin kilvoitteluihin keskittyneen miehen kodin hoitamisessa. Jos naiset eivät muuta vaadi, onko se ollenkaan minun tai kenenkään muunkaan ongelma? Suoraan sanoen en tiedä, mutta vähän ihmettelen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti