Vaatteitta paras?

Tämän kesän burkini-kohu pakottaa seuraavaan tekstiin, vaikka en oikeastaan millään jaksaisi asiasta kirjoittaa. Tolkku on ollut useimmista puheenvuoroista kaukana, vaikka ääripäiden välistä on vielä joten kuten mahtunut menemään. Yhtäällä ovat ne (tekopyhät) islaminlevittäjät, jotka valittavat kovaan ääneen - vaikka aiheesta - että vain muslimien uskonnolliset vaatetusmääräykset halutaan kieltää. Toisaalla ovat ne, joiden mielestä muslimeilta tulee riistää aseiden lisäksi myös ihmisoikeudet, varmuuden vuoksi.

Itse kuulun niihin, jotka suhtautuvat kaikkiin uskontojen sanelemiin vaatetusmääräyksiin päätä puistellen. Huvittuneen järkyttynyt puistelu muuttuu ärtymykseksi, kun näillä määräyksillä säädellään ensi sijassa naisten elämää. Ärtymys puolestaan muuttuu täydelliseksi suvaitsemattomuudeksi, kun vaatetusmääräykset muuttuvat arjen jokapäiväiseksi pakoksi, jossa tottelemattomuus voi johtaa ankariin rangaistuksiin, pahimmillaan kuolemaan.

Uskonnoista ja muista ahdasmielisistä perinnäistavoista kumpuavia pukeutumis- ja "säädyllisyys"normeja ei voi yksinkertaisilla määräyksillä tai kielloilla purkaa, ne ovat hitaita asioita. Lienee silti selvää, että mikä tahansa ulkopuolinen vaatetussääntö rajoittaa yksilön vapautta ja voidaan ottaa taistelun kohteeksi. Rehellisesti asiaa tutkiva joutuu silti myöntämään, että jokaisella meistä on päänsisäinen normisto, joka saa meidät hätkähtämään siitä poikkeavia ratkaisuja. Miksi itsekin hätkähdän ajatusta, että ilkialaston nudisti istuisi ravintolassa viereeni? Miksi kukaan ei tule Linnan kutsuille pelkästään stringeihin pukeutuneena, vaikka vallitsevan lämpötilan perusteella se voisi olla hyvin järkevä ratkaisu?

* * *

Vaatteet päällä uimisessa ei ole mitään järkeä. Uima-asujen ainoa tehtävä onkin peittää ne osat ihmisvartalosta, joita vallitseva kulttuurinäkemys pitää liian intiimeinä vapaasti näytettäviksi. Mikä on liian intiimiä, vaihtelee suuresti. Se onkin ongelmien ydin. Meillä maailman ihmisillä ei ole yhteistä näkemystä siitä, mikä on "sopivaa" uimarannalla tai muuten julkisuudessa. Islamin ankarat ja erityisesti naista orjuuttavat määräykset tuntuvat meistä selkeästi ihmis- ja tasa-arvon vastaisilta, mitä ne ovatkin.

Mutta jokaisessa kulttuurissa on omat rajansa, joiden yli ei ilman mekkalaa voi mennä. Yhdysvalloissa se raja on tunnetusti naisen nänni. Kaikki muu saa pursua ja tursua, kunhan tuo vaarallinen nipukka on peitetty. Tätä tabua eivät valvo uskonkiihkoiset muslimit, vaan ihan arkiset tapakristityt. Myös suomalaisessa yhteiskunnassa on tiukkoja pukeutumiskoodeja, joissa ei useimpien mielestä ole mitään outoa. Kuljen itse ympäri vuoden lyhytlahkeisissa housuissa ja saan viimeistään syyskuusta alkaen sekä oudoksuvia katseita että "eikö palella" -kysymyksiä. Suomalainen normisto sallii ns. kesäpukeutumisen, mutta se ei ole voimassa yhdeksänä muuna kuukautena.

On pakko myöntää - ja tämän ääneen myöntäminen on myös keskustelun kannalta välttämätöntä -, että vaatetukseen liittyvät normatiiviset ajatukset eivät ole muslimien yksinoikeus, vaikka kokonaisen sukupuolen alistaminen vaatetusmääräyksin ei muille yhtä keskeistä olekaan. Euroopassa on kiistelty sikhi-miesten turbaanista virantoimituksessa, mutta liekö kukaan vaatinut katolisia nunnia luopumaan normatiivisista asuistaan, joita he käyttävät myös luostareitten ulkopuolella? Suomen romanien arkiasuksi muuttunut naisten hame herättää ajoittain kiistelyä, mutta jos joku haluaa korostaa juutalaisuuttaan pitämällä kipaa Aleksanterinkadulla, kukaan ei piittaa.

* * *

On yksi asia puhua siitä, mitä kaikkea ikävää vaatetusnormit edustavat ja toinen asia puhua siitä, mikä on "sopivaa" pukeutumista. Luultavasti kaikissa kulttuureissa lähtökohtana on "maassa maan tavalla tai maasta pois", ei suinkaan kulttuurinen suvaitsevaisuus. Monissa länsimaisissa suurkaupungeissa vallitsee silti käytännössä melkoinen suvaitsevaisuus: huomiota itseensä haluavat ihmiset ovat pulassa, kun edes täydellinen alastomuus ei enää herätä minkäänlaista reaktiota, jollei kysymyksessä ole nuori ja nätti nainen. Viimeistään ravintolan ovella tämä piittaamaton suvaitsevaisuus kyllä päättyy.

Ihmiset ovat kulttuurisesti egosentrisiä. Se mihin on totuttu, on "oikein", vaikkei perusteluksi löytyisi yhtään tolkullista lausetta. Miksi miehen housun lahkeen pituudella tai leveydellä on väliä? Miksi musta on meillä "oikea" surun väri, jossain toisessa kulttuurissa taas valkoinen? Yleensä, vaikka ei suinkaan aina, vaatetusmääräysten takaa löytyy ahdistunut suhtautuminen ihmisen sukupuolisiin tuntomerkkeihin, vaikka jostain syystä monet hyvin lämpimissä oloissa elävät yhteisöt eivät vieläkään ole ymmärtäneet, että naisen rinnat kuuluvat tähän kokonaisuuteen. Islamin vimmaiset määräykset voidaan ymmärtää sukupuoliviettiään huonosti hallitsevien miesten yritykseksi minimoida houkutusten määrää. Niqab ja vartalon liikkeetkin piilottava kaapu ovat tässä suhteessa johdonmukainen välttämättömyys, koska jostain syystä islam uskontona ei vaadi miehiä hillitsemään itseään vaan naisia olemaan heitä villitsemättä.

Arvelen olevani aatteellinen nudisti ja mieli tekee suositella sitä myös muille, erityisesti kaikkein kiihkeimmille vaatetusnormittajille. Kun ihmisellä ei ole vaatetuksen tarjoamaa kulissia, hän on vain se mikä todellisuudessa onkin, biologinen eliö, joka muistuttaa hämmästyttävän paljon kaikkia muista ihmislajiin kuuluvia yksilöitä. Alastomana paavi, imaami ja abbedissa ovat samalla viivalla kaikkien muitten ihmisten kanssa, samoin nuo mahtailevat poliitikot ja itsekeskeiset rikkaat ihmiset. Mutta jos yleinen alastomuus on sietämätön ajatus, on sen hintana kestettävä mikä tahansa pakottamaton pukeutumistapa. Myös uimarannalla.

Voiko katolinen nunna olla katolinen nunna ilman univormuaan? Voiko sukeltaja olla sukeltaja ilman märkäpukuaan? Voiko musliminainen olla harras musliminainen ilman burkiniaan?