Fidel

Kuuba ja sen johtaja Fidel Castro ovat pelkällä olemassaolollaan kiusanneet maailmanpoliisiksi itsensä muilta mitään kysymättä ylentäneen Yhdysvaltain hallintoa yli viisi vuosikymmentä. Suhtautuminen häirikköön on ollut armotonta: massiivinen propagandasota, yksipuolinen kauppasaarto, jatkuva sabotaasi ja yhteiskunnallisen vakauden järkyttäminen ja lukuisat yritykset salamurhata mies, jota ei voinutkaan ostaa eikä pakottaa alistumaan. Nyt on luontoäiti onnistunut siinä, missä CIA kumppaneineen toistuvasti epäonnistui. Castron kuolema ei silti mitenkään muuta hänen elämäntyönsä merkitystä.

Kokoonsa nähden Kuuba on aina herättänyt valtavia intohimoja. Yhdysvaltain koko maailmaan ulottuneen propagandan seurauksena meidän on kaikkien ollut melkein pakko ottaa kantaa Kuubaan ja ennen muuta Fidel Castroon. Jälkikäteen arvioiden Yhdysvaltain hallinto teki varmaan jättivirheen tehdessään Kuubasta niin ison asian. Mutta eihän maailmanpoliisin tarvitse virheitään myöntää tai analysoida. Silti on tosiasia, että Yhdysvallat on käyttänyt suunnattomasti rahaa suistaakseen Castron vallasta ja palauttaakseen Kuuban mafian ja muiden yritysten temmellyskentäksi. Kaikkien noiden miljardien tuloksena Floridassa on äkäisten ulkokuubalaisten yhteisö, mutta juuri mitään muuta ei aikaan ole saatu.

Barack Obama oli ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti - järjestyksessä nro 11 Castron valtakaudella -, jolla oli selkärankaa myöntää, että Kuuban eristäminen ei ole toiminut ja että politiikkaa täytyy muuttaa. Obaman myönteisiä eleitä ei pidä kuitenkaan liioitella; hänen takanaan pääosa poliitikoista istuu syvällä Sikojenlahden poteroissa haluamatta minkään muuttuvan. Kukaan ei tiedä, mitä Donald Trump aikoo Kuuban suhteen tehdä, jos mitään. Miamin emigrantit eivät Trumpin silmissä välttämättä ole kauhean erilaisia kuin Meksikon rajan yli tulleet. Fidel Castron kuolemalla tuskin on mitään välitöntä merkitystä, eihän hän enää vuosiin ollut vallan kahvassa muutenkaan.

* * *

Meillä Suomessa suhtautuminen Kuubaan ja Fidel Castroon on ollut yhtä kahtiajakautunutta kuin muuallakin. En tiedä, kuinka paljon aitoja fidelistejä meillä on koskaan ollut, mutta Kuuba on saanut sekä poliittisesti motivoitunutta tukea että puolustajia politiikasta huolimatta, koska se on ollut niin selvästi altavastaajana jättimäisen naapurinsa uhkaamana. Sympatiaa on tietysti lisännyt se, että Kuubasta on virrannut niin paljon hienoa musiikkia ja muusikoita. Sikareillakin on omat ystävänsä, mutta ei nyt mennä siihen sen syvemmälle. Castrostakin tuli lopulta tupakoinnin vastustaja, ellen väärin muista.

Kuuban ja Fidel Castron vihollisten joukko on uskollista sekin. Esimerkiksi Helsingin Sanomat on käynyt Castron vastaista propagandasotaa viisi vuosikymmentä aina sen mukaan, miten paljon Yhdysvallat on avointa nuijimista kaivannut. Menetelmä on ollut kautta aikojen sama: kirjoitetaan näyttävästi epäkohdista ja vaietaan kaikesta siitä hienosta, mitä Kuubassa on saatu aikaan. Ja jos jossain kohdin on ollut pakko myöntää, että Kuuban terveysjärjestelmä hakkaa kansalaisen näkökulmasta mennen tullen esimerkiksi Yhdysvaltain tarjonnan, kiirehditään aina tarjoamaan vastapainoksi vapauden puutetta, salaisen poliisin tiukkaa kurinpitoa ja kumivenepakolaisten paljoutta.

Kuuban vastaisen propagandan keskeinen tehtävä on aina ollut pestä musta valkoiseksi eli todistella, että kaikkien ongelmien syynä on Fidel Castro ja hänen valtansa, ei suinkaan Yhdysvaltain painostustoimet. Todellisuudessa Kuuba on vain puolustautunut ison naapurin vastavallankumouksellisten toimien pakottamana ja se isoin asia eli julma kauppasaarto on puhtaasti yksipuolista. Kuuba ei ole koskaan julistanut Yhdysvaltoja kauppasaartoon. Castron hallinnolla on toki omat syntinsä, mutta on mahdotonta tietää, miten asiat olisivat menneet, jos Yhdysvallat olisi luonut Kuuban suuntaan normaalit diplomaattisuhteet heti Castron vallan vakiinnuttua. Väitän, että hyvin toisin olisivat asiat menneet.

* * *

Kun maailmassa nykyään on muuten vähemmän ideologioita ja enemmän varsinkin uskonnollista kiihkoilua, Kuuban erityisasema Yhdysvaltain edustaman asevoimakapitalismin piikkinä - ja vielä aivan kiinni nivusissa - vain korostuu. Obamalle ei älykkäänä ihmisenä tuottanut vaikeuksia vierailla näytösluontoisesti Raúl Castron luona, mutta useimmille yhdysvaltalaisille Kuuba edustaa kaikkea sitä pahaa, mitä propagandan myrkyillä vain voidaan loihtia ihmisten mieleen. Vaikka vanhoillisten päättäjien enemmistö joskus kallistuisi sille kannalle, että normaalit diplomaattiset välit ovat myös Yhdysvaltain etu, kansalaisten näkemysten muuttuminen tulee viemään kymmeniä vuosia.

Se on suuri sääli. Kuuba on monessa suhteessa valoisa poikkeus Väli-Amerikan kokonaiskuvassa, vaikka ei ottaisi vertailukohdaksi edes pahnanpohjimmaista eli Haitia. Ehkä tämä vertailu on kuitenkin hyvä pitää mielessä, sillä ilman Fidel Castron aloittamaa vallankumousta Kuuba voisi olla Haitin kaltainen ryöstetty ja hylätty maa. Yhdysvaltain oikeiston pysyvä vaatimus "vapaasta Kuubasta" (siis siitä, että kasinot täytyy palauttaa mafiosoille ja maan luonnonvarat luovuttaa yhdysvaltalaisille suuryrityksille) on paitsi kohtuuton ja oikeudeton, myös Yhdysvaltain itsensä kannalta täysin järjetön. Kumpikin hyötyisi kukoistavasta kaupasta ja molempiin suuntiin kulkevasta turismista. Miamin emigranttien räikkien tahtiin tanssiminen ei tuota kuin kipeät varpaat.

Fidel Castron henkilökohtainen jälkimaine tuskin muuttuu olennaisesti hänen kuolemansa takia. Suurelle vihaan opetetulle enemmistölle hän pysyy pilkan ja kaunan kohteena, meille muille hän on edelleen poikkeuksellisen älykäs, mutta myös kovaotteinen ja armoton vallankumouksellinen, erinomainen puhuja ja organisaattori, aidosti lähellä tavallista ihmistä pysynyt kansanjohtaja. Castro joutui lukuisten murhayritysten takia käytännössä eristäytymään, mutta ei hänen useimpia kuubalaisia tarvinnut koskaan pelätä. Ulkomaisista pankkitileistä vihjailleille Castro lupasi lahjoittaa kaikki näiden löytämät rahat. Eipä tainnut löytyä sitä ensimmäistäkään dollaria. Castro kun ei ollut sellainen normaali latinalaisamerikkalainen jefe. Hän pysyi loppuun asti uskollisena tärkeimmälle eli kuubalaisille. Kuubalaisille libertad on paljon isompi asia kuin freedom.