Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

tiistai 10. tammikuuta 2017

Armi, Danny ja Erika

Luin joitakin viikkoja sitten mäkihypääjä Matti Nykäsen elämästä vuosikausia yksinoikeudella raportoineen Kai Merilän kirjan Luottotoimittaja (Johnny Kniga). Tuo kirja ei mielestäni ollut laajemman käsittelemisen arvoinen, mutta kun tänään tapailin iltapäivälehden otsikkoa Dannyn ja Erikan lemmenlomasta luksushuvilalla Thaimassa, huomasin miettineeni Merilän kirjoittamaa tekstiä alitajuisesti. Joudun siis palaamaan asiaan, jotta saan sen pois mielestäni. Jos ei muuten, niin Armi Aavikon takia (miten hauskaa saada lopultakin tekosyy kirjoittaa Armi Aavikosta!).

Kaikki ikäiseni ja vähän nuoremmatkin muistavat Armi Aavikon, tuon poikkeuksellisen viehättävän missimme, jonka osittain murheellista elämäntaivalta ja täysin ennenaikaista kuolemaa jouduimme seuraamaan keltaisen lehdistön sivuilta, halusimme tai emme. Armin ura ei edennyt, kuten missien yleensä, koska nykyinen musiikkineuvos Ilkka Lipsanen eli laulaja Danny iski silmänsä ja muut tarttumaelimet Armiin ja teki tästä menestyneen laulajan. Me kateelliset emme tietenkään ole koskaan antaneet tätä anteeksi Dannylle, kuten emme hänen hirveää tukkamuotiaankaan (joskus olen epäillyt, että Donald Trump on ollut D-Tuotannon asiakkaana). Mutta minkäs teit.

Dannyn ja Armin ikäero oli aikoinaan vain 16 vuotta. Se oli siihen aikaan enemmän kuin nykyään, mutta olennaisempaa oli, että - näin minä sen muistan - suuri yleisö tulkitsi Dannyn käyttävän nuorta ja nättiä missiä hyväkseen uransa edistämiseen. Totuuden nimissä on tietenkin sanottava, että ilman Dannyn vetoapua Armista tuskin olisi tullut suosittua lauluartistia ollenkaan. Riippumatta siitä, suhtautuiko parin suhteeseen moralisoiden (minä en suhtautunut tuolloin enkä suhtaudu edelleenkään, aikuisia molemmat), tilanne ei vaikuttanut ihan tasaveroiselta. Eihän Danny tuolloin vielä musiikkineuvos ollut, mutta kokenut alan konkari silti ja tietysti yhtä neuvokas kuin aina muulloinkin. Kokonaiskuva oli häiritsevä ja - näin minä sen muistan - kaikki me olimme jotenkin Armin puolella ja vähän huolissamme.

* * *

Pitääkö meidän olla huolissamme julkisuuden valinneiden pärjäämisestä? Olen melko varma, että jälleen moralistit pelistä pois jättäenkin aika moni pohtii tänään mielessään, miten tangokuningatar Erika Vikman tulee pärjäämään musiikkineuvoksen kyydissä. Emme me sitä 51 vuoden ikäeroa niinkään pohdi, vaikka tietysti ymmärrämme, että Dannyn ikäiselle voi sattua kaikenlaista ihan siitä riippumatta, mitä tekee tai on tekemättä. Mutta pohdimme hiljaa mielessämme, kannattaako Erikan esiintyä Dannyn kanssa jutuissa, jotka eivät pohjimmiltaan, vaikka epäilemättä yksityiskohdiltaan, poikkea jutuista, joita Kai Merilä rustasi aina kun Matilla alkoi olla rahapula tai päässä tuntui tyhjältä julkisuusvajeen takia.

Julkkisjuttujen pohjimmainen idea tietysti onkin saada lukijat tunteenomaisesti samastumaan julkisuudella elävän kohtaloon, koska vain se saa meidän ostamaan ja klikkaamaan, kun aistimme kertovat oman julkkiksemme olevan taas tapahtumien keskipisteessä. Kai Merilän kuvauksen mukaan Nykäsen kansansuosio muutettiin lehdissä rahaksi hyvin määrätietoisesti ja suunnitelmallisesti, eikä missään nimessä vastoin Nykäsen parempaa tietoa. Nykästä voidaan kutsua "uhriksi", mutta vain lainausmerkeissä. Hänkin on aikuinen, joka on vastuussa omista tekemisistään, myös niistä pöljistä ja juorulehtiin päätyneistä.

Emme todennäköisesti pelkää, että Erika Vikmania odottaa Johanna Tukiaisen tie. Erika on tangokuningatar, eikä hän siksi välttämättä tarvitsisi 74-vuotiaan musiikkineuvoksen vetoapua. Jos hän on tarpeeksi hyvä laulaja, ura urkenee ilmankin. Silti tällaiset "lemmenloma luksushuvilalla" -tyyppiset jutut synnyttävät tympeän tunteen ja pakottavan kysymyksen: Oliko tämä ihmissuhde pakko myydä keltaiselle lehdistölle? Vastaus on ilmeinen: ei ollut pakko, mutta niin silti tehtiin. Suuren yleisön tirkistelynhalua ruokitaan nyt koko rahan edestä, vaikka ainakaan minä en usko, että musiikkineuvos Lipsanen olisi niin persaukinen, että on ollut pakko pyytää Ilta-Sanomat sponsoriksi.

* * *

Vertaileekohan Erika Vikman itseään Armi Aavikkoon? Vaikea uskoa, ettei ajatus ole ainakin joskus tullut mieleen. Tangokuningatar ei näytä ollenkaan noin vain pompoteltavalta, pikemminkin päin vastoin. Hänen rinnallaan Danny näyttää juuri siltä mikä onkin. Mutta onko myös Erika Vikman halunnut julkisuuden juuri tällä tavalla? Onko Erika & Danny sama juttu kuin Armi & Danny vai ovatko ajat muuttuneet ja Erika päättää tasaveroisena kumppanina siitä, missä määrin ja millä tavalla pariskunnan intimiteettisuojaa muserretaan? En tiedä, joudun toivomaan parasta.

Osalla julkkiksista on tilillään todellisia tekoja, joiden ansiosta he ovat tunnettuja ja suosittuja joka tapauksessa ja juorujutuista huolimatta, eivät kaikki ole johannatukiaisia. Matti Nykänen on uransa jälkeisistä toilailuista riippumatta yksi kaikkien aikojen parhaista mäkihyppääjistä. Danny on tukkamuodistaan huolimatta yksi suomalaisen pop-viihteen suurista nimistä. Erika Vikman on hänkin osoittanut jo laulajankykynsä. Liekö tässä mitään perusteltua syytä olla huolissaan yhtään mistään? Eikö tämä loppujen lopuksi ole kaikille win-win tai jopa 50-60?

Kai Merilä kuvailee elävästi julkisen esiintymisen addiktoivaa vaikutusta ja sitä tyhjyyttä, joka iskee, kun julkisuus yhtäkkiä katoaa. Merilä vakuuttaa, että julkisuutta voi hallita hänen kaltaisensa ammattilaisen avulla. Tarvitseeko Danny ja vain hän Rita Tainolan kaltaista julkisuudenannostelijaa? Onko lemmenloma Thaimaassa vain lääkettä siihen tautiin, että nuoruus on väistämättä ohi ja julkisuus ei tule enää ilman suurta vaivaa? Voiko Erika Vikman myöhemmin arvostettuna veteraanilaulajana muistella huvittuneena vuoden 2017 ihmeellisiä tapahtumia, kun allekirjoittanut, Lipsanen, Tainola ja jopa Nykänen makaamme jo haudan uumenissa? Toivotaan ainakin niin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti