Oligarkki kävi kylässä

Joillakin suomalaisilla oli tiistaina mahdollisuus nähdä ilmielävä oligarkki. Suomessahan ei oligarkkeja ainakaan virallisesti elä, kun se ilmeisin ehdokas eli Björn Wahlroos muutti Ruotsiin. Suomen näytille tullut oligarkki ei kuitenkaan tullut tänne oligarkkina, vaan Ukrainan presidentin roolissa. Petro Porošenko on ukrainalainen ekonomi ja liikemies, jonka Yhdysvaltain ja EU:n johtajat arvioivat keväällä 2014 sopivimmaksi henkilöksi toimimaan uuden, länteen kurottavan Ukrainan johtajana. Vaaleissa, joiden väittäminen vapaiksi ja normaaleiksi olisi valhe, Porošenko sai äänestämään päästettyjen äänistä riittävästi eli 54,7%. Oligarkki ja pitkään Ukrainan politiikassa mukana ollut konkari oli muuttunut tasavallan presidentiksi.

Toisinkin olisi voinut käydä. Ukraina on valtio, jossa ylintä tosiallista valtaa ovat käyttäneet oligarkeiksi nimitetyt liikemiehet, joilla voi olla oma puolue tai sitten he toimivat taustavoimana jollekin puolueelle, jonka kautta valtaansa käyttävät. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisen ajan on muu maailma voinut seurata ukrainalaisten oligarkkiryhmien kiivasta taistelua siitä, kenellä on valtaa muita enemmän. Ukrainan parlamentin lukuisat käsirysyt ja monipuolinen poliittisesti motivoitunut väkivalta ovat tuntuneet hyvin "eksoottisilta" ainakin täältä pohjoisesta käsin, mutta ukrainalaisille itselleen ei ole ollut iloa siitä, ettei kansaa ole siunattu viisailla ja henkilökohtaisesta edusta piittaamattomilla johtajilla.

Ukrainan sekavalta näyttävä oligarkkivalta on osittain seurausta tiukan keskusvallan katoamisen aiheuttamasta kultakuumeesta, mutta jotenkin näyttää siltä, että myös maan historia ja jyrkkä alueellinen eriytyminen ovat synnyttäneen valtion, jolla ei ole riittävästi sisäistä yhteenkuuluvuutta. "Ukrainalaisuus" on epäilemättä olemassa, mutta se ei ole tarkoittanut, että ukrainalaisilla olisi polttava halu elää yhdessä ja rakentaa yhdessä kaikille hyvää valtiota. Lyhyesti sanoen ukrainalaiset vaikuttavat kovin eripuraisilta tavalla, jonka muuttuminen pelkästään järkevillä päätöksillä ei tunnu todennäköiseltä. Voi olla, että Suomessa oli samanlainen tilanne kevään 1918 jälkeen.

* * *

Ukraina on muodollisesti itsenäinen valtio, mutta monimutkaisten kansainvälisen politiikan ja myös geopoliittisen sijaintinsa takia se on ollut aina "idän ja lännen" välimaata vähän samaan tapaan kuin Puola hiukan pohjoisempana. Maata ovat miehittäneet kilvan lännestä ja idästä tulleet sotajoukot, joilla on ollut sekä strategisia että avoimen ahneita pyrkimyksiä. Hitlerin Saksalle Ukraina tarkoitti aineellisten resurssien kaivosta, Neuvostoliitolle osittain samaa, mutta ennen muuta vahvaa muuria sydän-Venäjän suojana. Kun Ukraina irtaantui Neuvostoliitosta, Yhdysvalloissa jotkut arvioivat hetken otolliseksi laajentaa Natoa eli Yhdysvaltain sotilaallista voimaa myös siihen suuntaan. Tämä pyrkimys ei tosin onnistunut ennen kevään 2014 operaatioita, koska maan sisäinen valtataistelu osoittautui vahvemmaksi kuin mikään "värivallankumous".

Petro Porošenko on ollut vallassa vasta muutaman vuoden, mutta lienee jo nyt mahdollista todeta, etteivät ainakaan kaikki häneen kohdistuneet odotukset ole toteutuneet. Saamme vasta joskus myöhemmin - ehkä - tietää, oliko Porošenkon päätös käynnistää sisällissota itäisten alueiden kapinoinnin nujertamiseksi hänen omansa vai antoiko rahoittaja eli EUSA selvän määräyksen, ettei separatismia saa sietää (toisin kuin usein luullaan, Ukrainassa se teollisesti kehittynyt osa maata on idässä, Venäjän suunnalla kun taas länsi on lähinnä maanviljelyä, joten idän menetys ei ollut mikään pikkujuttu). Käytännössä Porošenkosta on kuitenkin tullut sotiva presidentti.

Mittavan taloudellisen tuen ehtona on ollut Ukrainan syvälle korruptoituneen yhteiskunnan ohjaaminen normaalimman länsimaisen demokratian suuntaan. Ajoittaisista "toimiin on jo ryhdytty" -tyyppisistä uutisista huolimatta edes kiihkeimmät propagandistit eivät uskalla väittää, että mikään olisi oikeasti muuttunut. Oligarkkien valta, joka Ukrainassa näyttäytyy myös hyvin vanhoillisena klaanityyppisenä alueellisena hallintana, ei ole kadonnut, tuskin heikentynytkään. Suurliikemiehiä ei tietenkään kiinnosta oman valtansa kaventaminen. Koska kansalaisyhteiskunnan päästäminen valtaan on sekin riskialtista, jatkuu nykyinen puheiden ja tekojen välinen ristiriita ainakin siihen asti, kunnes edessä on taas vallanvaihto.

* * *

Miksi presidentti Petro Porošenko vaivautui tekemään valtiovierailut Baltian suurvaltoihin Viroon ja Suomeen? Makeiskauppoja hän ei ainakaan tullut tekemään. Diplomaattinen kohteliaisuus ei salli suorapuheisuutta, mutta lienee aika ilmeistä, että tarve tällaisille vierailuille on ollut Ukrainassa, ei kohdemaissa. Porošenkon vierailua eivät edes normaalisti valtiovierailuista jonkin kotieläimen kokoisia otsikoita tekevät lehdistön osat suuremmin noteeranneet. En nyt väitä, että Porošenkon vierailu olisi ollut Suomelle ja Sauli Niinistölle kiusallinen velvollisuus. Mutta on vaikea nähdä siinä myöskään mitään erityistä etua ja lisäarvoa. Vieras ei nimittäin keskittynyt ainakaan uutisten perusteella ylistämään maittemme välistä taloudellista ja kulttuurista yhteistyötä, vaan häntä kiinnosti enemmänkin Venäjän haukkuminen.

Venäjälle räksyttäminen on ollut normaalia käytöstä EU-maitten johtajilta, mutta todennäköisesti ainakin tasavallan presidentin näkökulmasta Porošenkon vierailu olisi kaikin mokomin voinut painottua myös toisin. Virossa ehkä taputettiin käsiä, Suomessa tällaista ei varsinaisesti haluta korostaa ja suurennella. Porošenko ei näytä ajatelleen niinkään isäntiään kuin omaa agendaanda. Sellainen on tavallista ja ymmärrettävää, mutta ei ehkä pidettyä. En ihmettelisi, vaikka Sauli Niinistön vastavierailun kanssa ei pidettäisi hirveää kiirettä. Presidentinvaalit uhkaavat lähivuosina molemmissa maissa, eikä kukaan tiedä, ketkä silloin ovat ehdokkaina tai ketkä tulevat valituiksi.

Oligarkkitaustainen presidentti kuulostaa lähtökohtaisesti vastenmieliseltä idealta. Minun silmissäni Porošenko menetti uskottavuutensa määrätessään sotajoukot hyökkäämään "separatistien" kimppuun. Voi olla, että Porošenko on oligarkiksi ihan mukava ihminen. Tyhmä hän ei voi olla, koska on kerännyt rutiköyhässä maassa miljardiomaisuuden ja on edelleen hengissä. Mutta onko Porošenko valtiomies, siihen on vaikeampi antaa myöntävää vastausta. Hän ei ole kasvanut kaikkien ukrainalaisten presidentiksi, hän ei ole tehnyt kansalaisyhteiskuntaa vahvistavia uudistuksia eikä varsinkaan yhdistänyt hajanaista kansaa. Päästötodistukseen voi olla vielä aikaa, mutta vaikea on välitodistuksessakaan nähdä välttävää parempia numeroita. Itäisen Ukrainan asukkailta taitaa tulla suoraan ehdot, samoin Putinilta. Donald Trumpin arvosanaa vielä odotellaan ja se saattaa olla se tärkein. Ukrainan oligarkit kun eivät käytä omia miljardejaan kansalaisten hyväksi.