Madonlukuja huumeidenvastaiselle sodalle

Kieltämättä Huumeparonin käsikirja on kirjan nimenä juuri niin kohtuuton ja liioitteleva kuin voi etukäteen kuvitella. Tom Wainwright ei ole kirjoittanut huumekauppiaan käsikirjaa, eikä Docendo ole sellaista kustantanut. Sen sijaan tarjolla on mielenkiintoisen erilainen näkökulma ns. länsimaitten vuosikymmeniä harjoittamaan "huumeidenvastaiseen sotaan", tarkemmin sanottuna sen täydelliseen epäonnistumiseen ja vaihtoehtoisiin ratkaisuihin. Wainwrightin suuri idea on ollut tarkastella huumemarkkinoita osana muuta taloutta. Häkellyttävän usein toimintakuviot ovat aivan samanlaiset huumeiden kuin laillistenkin aineiden markkinoilla. Rikos on tässäkin määrittelykysymys.

The Economist -lehden toimituspäällikkö Tom Wainwright kirjoittaa pääosin pohjoisamerikkalaisesta näkökulmasta, jossa toisella puolella on Yhdysvaltain jääräpäinen, presidenteistä ja puolueista näennäisesti täysin riippumaton huumepolitiikka, jonka kulmakivinä ovat valtava resurssien keskittäminen poliisitoimintaan ("rangaistus" on tärkeintä, ongelman poistaminen toissijaista) sekä ilmeisten tosiasioiden kiistäminen. Toisella puolella ovat meksikolaiset ja väliamerikkalaiset rikolliset, joiden häikäilemätön ja brutaalin väkivaltainen vallankäyttö on mahdollista alueen heikon ja korruptoituneen hallinnon ja kansalaisten ankean köyhyyden oloissa.

Wainwright kuvailee kiinnostavalla tavalla sitä, miten vähän Yhdysvaltain edustamalla huumesodalla on ollut todellista vähentävää vaikutusta maanosan huumaavien aineiden laittomilla markkinoilla. Wainwright myös toteaa suoraan sen, että ongelmana ei ole tarjonta, Meksiko ja muut latinalaisen Amerikan huumeita tuottavat maat, vaan Yhdysvallat ja sen huumeita janoava ja kuluttava vauras väestö. Yksinkertaistaen: huumeparoneilla menee hyvin niin kauan kuin varakkaat yhdysvaltalaiset joutuvat hankkimaan nautintoaineensa laittomasti. (Wainwright ei kiistä ongelman globaalia luonnetta, mutta hän keskittyy Pohjois-Amerikkaan).

* * *

Wainwrightin kuvaukset rikollisten kartellien toimintaperiaatteista ovat sinänsä mielenkiintoisia, mutta eivät tuo varsinaisesti mitään uutta asiasta kiinnostuneille. Uutta on ainakin suomalaiselle lukijalle sen sijaan Yhdysvaltain laillisten kannabismarkkinoiden laaja esittely. Kirjoittaja on halunnut tutkia, miten laillistettu huumekauppa vaikuttaa yhteisöön ja ennen muuta, miten se vaikuttaa laittomaan kauppaan eli kartellien hallitsemaan rikollisuuteen. Kokemukset ovat pääosin yhdensuuntaisia, laillistamisen tiellä on saatu ensimmäisen kerran tuloksia.

Konservatiivisten ihmisen on ehkä vaikea hyväksyä Wainwrightin havaintoja ja johtopäätöksiä, koska ne tukevat sitä liberaalipiireissä yleistä näkemystä, että huumeiden vastainen väkivaltainen sota on täydellisesti epäonnistunut ja käytännössä ainoa tie pois loputtomasta, kalliista ja vallankäyttöä militarisoivasta politiikasta on ottaa huumaavien aineiden kauppa yhteiskunnallisen sääntelyn piiriin ja poistaa siitä laittomuuden polttoleima ja siitä suoraan seuraava riippuvuus rikollisuudesta.

Wainwrightin logiikka on selkeä: latinalaisen Amerikan huumekartellit köyhtyvät, jos varakkaat norte americanos siirtyvät ostamaan huumeensa laillisista paikallisista kaupoista, jotka eivät käy tukkukauppaa rikollisten, vaan laillisten maatalousyritysten kanssa. Ironista sinänsä, että esimerkiksi Coloradon kokemusten mukaan laillisesti tuotettu kannabis (marijuana) on sekä vahvempaa että puhtaampaa kuin kartellien kautta hankittu. Kun kartelleilla on suuria vaikeuksia kilpailla edes hinnalla, kokemukset ovat olleet pääosin myönteisiä.

* * *

Konservatiiveja on aina pelottanut hyväksyä ajatusta, että muutkin huumeet kuin ne, joita he itse käyttävät, saavat laillistetun aseman. Kallista sikariaan poltteleva pohatta on voinut katsoa ylen hippiä, joka polttelee kämäistä kannabisjointtiaan. Tuo pohatta haluaa Yhdysvaltain konservatiivisen hallinnon jääräpäisyyden perusteella jatkaa ylenkatsomisensa perinnettä myös jatkossa. Rikkaitten ja köyhien ero huumausaineiden käyttäjinä on kuitenkin kapenemassa, sillä varsinkin kannabistuotteiden dekriminalisoinnilla on vahva tuki kokonaisista valtioista (Uruguay, Kanadassa valmisteilla) yksittäisiin liittotasavaltoihin (Alaska, Colorado, Kalifornia, Maine, Massachusetts, Nevada, Oregon), jotka jo sallivat kannabiksen myynnin myös "viihdekäyttöön". Huumeet eivät ole Yhdysvalloissa myöskään enää mikään "etnisten vähemmistöjen ongelma", vaan suurimmat markkinat ovat keskiluokassa.

Laillinen huumemarkkina on jo valtava (2016 Yhdysvalloissa 7,2 miljardia dollaria) ja ehkä jopa 17 %:n vuotuisessa kasvussa. Joidenkin ennusteiden mukaan kannabismarkkinat työllistävät vuonna 2020 yli 300 000 ihmistä. Tällaiset luvut ovat huumeparoneille äärimmäisen uhkaavia, mutta - kuten liberaalit poliitikot Yhdysvalloissakin ovat muistuttaneet -, omilla alueillaan mahtavilla kartelleilla on varsin vähän mahdollisuuksia estää tätä kehitystä, joka suoraan köyhdyttää rikollisia. Näiden ainoa toivo on siinä, että vanhoilliset poliitikot jatkavat rikollisille edullista politiikkaansa ja satsaavat voimavarat aseisiin ja niitä käyttäviin miehiin.

Tom Wainwright ei peittele liberaaleja lähtökohtiaan (käytän termiä tekstissä sen yhdysvaltalaisessa merkityksessä), mutta haluaa myös muistuttaa siitä, etteivät huumekaupan laillistaminen ja huumeidenkäytön hyväksyminen ole sama asia. Vaikka kannabiksen ongelmat ovat vähäisempiä kuin vahvempien aineiden, olisi typerää synnyttää mielikuva, että huumekaupan kontrolloitu laillisuus hävittää kaikki ongelmat. Wainwright on kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että lupaavia tuloksia huumeidenkäytön vastaisessa työssä on saatu vain kahdella tavalla: viemällä rikollisilta markkinat laillistetulla kaupalla ja poistamalla rikollisilta mahdollisuus rekrytoida työntekijöitä auttamalla köyhyydessä eläviä kansalaisia, joille huumekartellien orjaksi ryhtyminen on edelleen liian usein ainoa vaihtoehto. Minusta Wainwright perustelee näkemyksensä hyvin. Tätä kaikkea olisi syytä pohtia myös Suomessa, jossa viinan ja tupakan kuluttajien ikäluokat ovat hiljalleen katoamassa historian horisonttiin.