Kun viha sumentaa ajattelun

Myönnän yllättyneeni siitä vihan määrästä, jonka Turussa sattunut Henry Laasasen kirjan oma- ja ilkivaltainen poistaminen kirjaston kokoelmasta on nostanut esiin. En tarkoita vihaa tätä omavaltaista kirjastonhoitajaa kohtaan, lähinnä häntä on moitittu ja ehdotettu eriasteisia seuraamuksia. Häkellyttävää on ollut lukea Helsingin Sanomien keskustelussa kymmeniä puheenvuoroja, joiden ainoa tarkoitus on "ilmoittaa" muille, että Laasasen kirja on arvotonta paskaa tai että omavaltainen kirjastonhoitaja teki aivan oikein ja virhe oli lähinnä se, ettei hän deletoinut saman tien Laasasen kaikkia kirjoja.

Joku nuorempi voi tässä kohdin kysyä, "kuka ihmeen Henry Laasanen?" Siitä on tosiaan jo melkein 10 vuotta, kun tutkija Henry Laasasen kirja Naisten seksuaalinen valta ilmestyi. Laineet löivät tuolloinkin aika korkeina, koska oli uutta ja tavatonta, että joku haastoi ns. feministisen liikkeen aloitehegemonian väittämällä, että ihmisen biologinen parinmuodostusjärjestelmä antaa naisille valtaa, josta ei yleensä puhuta ääneen, jos sen olemassaolo edes myönnetään. Väite osui ilmeisesti todella kipeään pisteeseen, koska jo 2008 Laasaseen kohdistui poikkeuksellisen paljon henkilökohtaista vihapuhetta, vaikka kyseessä ei ollut kärjistetty pamfletti, vaan kuivahko tieteellinen raportti.

Turun tapahtumien nostattama mekkala osoittaa, että Laasanen on monelle edelleen painava syy antaa vihan sumentaa selkeä ajattelu. Voin jotenkin ymmärtää Laasas-vihan ideologisen feminismin näkökulmasta (väitettä naisen seksuaalisesta ylivallasta on aika vaikea sovittaa yhteen perinteisten miehisen hegemonian ylivaltaa korostavan ajattelun kanssa), mutta murheelliselta tuntuu tajuta, että tuo sumentava viha nousee esiin myös tilanteessa, jossa Laasasen kirja on joutunut yksiselitteisen sensurointitoimen kohteeksi kirjastossa. Sehän tarkoittaa, että näille ihmisille Henry Laasasen ja hänen esittämiensä näkemysten vastustaminen on tärkeämpää kuin sananvapaus ja sen puolustaminen.

* * *

En usko, että monikaan nettipalstoilla vihapuhetta sormistaan päästävä on oikeasti vaivautunut lukemaan Laasasen kirjaa. On paljon helpompi yhtyä kuoroon ja huutaa "pelkkää paskaa, jättäkää se omaan arvoonsa!" kuin käydä ajatuksella läpi Laasasen havainnot ja arvioida sitten niiden suhdetta esimerkiksi omiin kokemuksiin. Itse asiassa kaikki kirjaroviot syttyvät samalla periaatteella, yllytyksestä, kollektiivisen päähänpinttymän ja sumean ajattelemattomuuden yhdistelmästä. Samalla kun yksittäinen vihattavaksi ilmoitettu näkemys palaa poroksi, alenee kynnys polttaa myös ärsyttäviä ajatuksia esittävä ihminen. Sananvapauden hyväksyminen on ennen muuta erilaisuuden sietämistä.

Kun nimimerkin suojasta kirjoittavat kansalaiset taputtavat käsiään Turun omatoimiselle kirjastosensorille, he taputtavat käsiään kaikille tämän maailman Joseph Goebbelseille. Hirmuvalta tarvitsee aina ihmisiä, jotka ovat valmiit antamaan sumentuneen mielensä kannatuksen milloin minkin asian vihaamiselle ja tuhoamiselle. Yleinen kirjasto on olemassa myös siksi, etteivät goebbelsit ja heidän lakeijansa koskaan pääsisi määräämään siitä, mikä on totuus ja mistä kirjoista se totuus pelkästään löytyy. 

Tietenkään "feministinen Laasas-kiukku" ei automaattisesti tarkoita goebbelsien tukemista, useimmat kiukusta kiehuvat tuskin ajattelevat, että kysymys on muusta kuin ärsyttävistä naisia ja miehiä koskevista väittämistä. Mutta juuri siinä piilee vaara, kun viha sumentaa selkeän ajattelukyvyn. Vihapuhe ei leiju yleensä sfääreissä, vaan likaisissa yksityiskohdissa. Jos on valmis kannattamaan "antifeminististä" puhdistusta kirjaston kokoelmassa, on vaara että sitä lähtee tulitikut kädessä torille myös silloin, kun joku väittää, että tuo tai tuo "on sitä samaa porukkaa kuin se Laasanen". Mitäs siinä silloin enää miettimään, tuikataan vaan tuleen!

* * *

Oikein rauhallinen persoona tietysti katsoo pää kallellaan tätä kaikkea, huokaisee kerran tai pari ja sulkee sitten silmänsä. No, yritetään. Yksittäisen kirjan pahantahtoinen tuhoaminen yhteisestä kokoelmasta ei ole mikään jättimäinen rikos, ei missään tapauksessa potkujen arvoinen. Sitkeäkestoinen Laasas-vihakaan ei sinänsä niin vaarallista ole, tietääkseni hän ei ole poliisin 24/7/365-turvaama kuten jotkut piirtäjät ja kaunokirjailijat joutuvat olemaan. Periaatteen tasolla vihapuheeseen pitää mielestäni silti suhtautua huolestuneen torjuvasti, ja jos yleistä kirjastoa uhkaa asiakkaiden luottamuksen menetys, ollaan jo vakavan ongelman äärellä.

Kirjasto ei ole tuomari, ei edes luvunlaskija. Kirjasto on jakelija, joka ei ota kantaa jakamiensa sisältöjen näkemyksiin vaan pelkästään siihen, miten laadukkaasti nuo näkemykset on esitetty ja julki laitettu. Kirjasto ottaa hienovaraisesti kantaa laatukysymyksiin kappalemäärillä ja esillepanolla, mutta ei ole kirjaston tehtävä sanoa, lue tämä, älä lue tuota. Kiihkeimmät kysyvät tässä vaiheessa, ettei kai kirjaston kuitenkaan pidä jaella sitä tai tätä inhaa ideologiaa. Kyllä pitää ja täytyy. Sieltä täytyy löytyä vaikka vierekkäin Mein Kampf, Das Kapital, Raamattu ja Koraani. Kirjaston on oltava neutraali suhteessa yhteiskunnallisiin, uskonnollisiin ja muihin aatteellisiin kysymyksiin. Kirjaston arvo katoaa, jos se voidaan perustellusti nimetä tämän tai tuon suosijaksi ja tuon tai tämän vastustajaksi.

Kirjaston kohdalla kyse ei ole "suvaitsevaisuudesta", joka on ihmisyksilön ominaisuus. Kirjaston kokoelmapolitiikan ytimenä on kyky tarjota kiinnostuneille mahdollisimman edustava otos näkemyksistä, väittämistä ja tulkinnoista. Tällä laadukkaalla monipuolisuudella ei pyritä mihinkään täsmälliseen lopputulokseen vaan pelkästään varmistamaan, että kansalaisilla on varallisuuteen, yhteiskunnalliseen asemaan ja asuinpaikkaan nähden riippumaton mahdollisuus oppia ja tehdä omat johtopäätökset. Se on myös sananvapauden ydinasia. Hyvin toimiva kirjasto = sananvapaus.