Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

tiistai 2. elokuuta 2016

Loiset

Ei ollut ensimmäinen kerta, mutta kysymys tuli taas mieleen, kun luin uutisen Nordean päätöksestä panna käteisnostot verolle. Kysymys kuuluu: miksi ihmeessä minäkin elätän pankin kaltaista yhteiskunnallista vertaimevää loista? Miksi me kansalaiset alistumme siihen, että joudumme maksamaan maltaita siitä hyvästä, että pankki ei palvele meitä millään tavalla? Tiedän, ettei kukaan vastaa, vaikka retoriseen kysymykseen on toki ikävä vastaus olemassa. Alistumme, koska meidän on ehdollistettu niin tekemään ja velallisten kohdalla ehdollistamiseen on yhdistetty kova veto-oikeus.

Asunto- ja muut lainat ovat tietenkin pankkien kovin pakkokeino kansalaisten alistamisessa, mutta ei se ainoa ole. Olen niin vanha, että muistan vielä ajan, jolloin pankit joutuivat hankkimaan tulonsa anto- ja ottolainauksen korkojen erotuksesta. Se näytti erittäin hyvältä bisnekseltä, eivät pankinjohtajat siihenkään aikaan tavallisia kansalaisia olleet. Mutta sellaisen illuusion pankin talletuksesta maksama korko synnytti, että peli oli jollain lailla reilu. Pelin reiluuden mielikuvaa vahvisti, kun palkan sai puhtaana käteen ja vasta sen jälkeen työntekijä joutui päättämään, viekö sen pankkiin vai sukanvarteen (tai lähimpään juopumuspalvelupaikkaan).

Tällainen ainakin pinnallisesti reilu peli ei ajan mittaan tietenkään riittänyt pankkien omistajille, jotka olivat ja ovat tottuneet päättämään kaikesta siitä, mihin jumalten aika ei anna myöten. Viattoman pikku tallettajan maailma mullistui, kun pankit saivat työnantajien innokkaalla tuella läpi ajatuksen siitä, että palkka maksetaan suoraan pankkitilille, ei työmiehen kouraan. Tämä työnantajan hommia rutkasti säästänyt operaatio myytiin työntekijöille turvallisena tapana ja mielikuvaa "meidän pankista" lietsottiin yli kaiken kohtuuden. Pankeille ratkaisu oli todellinen eurojackpot jo ennen loton keksimistä. Valtavat summat palkkatuloa siirtyivät suoraan pankin tilille lihottamaan vakavaraisuutta ja luontoantokykyä (muinaisina aikoinahan lähdettiin siitä, ettei sitä nyt ihan keksityllä rahalla passaa keinotella, jotain piti holvissakin olla, toisin kuin nykyään).

* * *

Suomalainen palkannauttija mukautui suoraan pankkiin maksettuun palkkaan, koska kyllähän se siltä näytti, että paremmassa turvassa se raha siellä oli kuin heikkolihaisen ihmispolon kukkarossa. Noina aikoina ajatus siitä, että pankki tekee konkurssin, oli mahdoton, vaikka historiaa lukemalla olisi ihan toiseenkin ajatukseen päätyä. Käytännössä kaikki olivat ratkaisuun tyytyväisiä, sillä tuohon aikaan pankkien konttoreita oli pienemmilläkin paikkakunnilla ja tiskin takana oli aina hyväntuulisesti hymyilevä, Kokoomusta äänestävä pienituloinen naishenkilö. Pankkiin oli kiva mennä merkkauttamaan tilillä oleville rahoille kasvanut korko, jonka hyväksi ei ollut tarvinnut tehdä yhtään mitään! Se oli siis tavalliselle kansalaiselle hyvä diili, josta myös pankinjohtaja muisti muistuttaa, jos tuli tarvetta ruikuttaa lainaa.

On vaikea sanoa, missä vaiheessa ajatus siitä, että kaikki laskut maksetaan nekin pankin kautta, oikeastaan toteutui. En suoraan sanoen muista enkä jaksa tarkistaa. Se oli kuitenkin pankkien seuraava suuri puhallus, jonka tuloksena pankkitilistä tuli välttämätön, oli sitä rahaa tai ei. Muistan kyllä vielä ajan, jolloin lehden vuosikerran tilauksen saattoi mennä maksamaan lehden konttoriin ja samalla metodilla saattoi muitakin laskuja maksaa. Mutta se aika loppui viimeistään siinä vaiheessa, kun kauppiaat ja pankkiirit alkoivat siirtää toimintoja tietokoneiden hoitoon.

Melkein kaikille nykyään eläville on vielä tuoreessa muistissa se hyvin nopea prosessi, jonka kuluessa aikoinaan hymysuin tervetulleeksi toivotetusta pankin säästäjästä tuli pankin siivoajia työllistävä hiekankantaja, jonka karkottamiseksi tehtiin kaikki inhimillisesti mahdollinen ja mahdoton. Muistan vielä ne tunnit, jotka minäkin olen joutunut odottamaan pankin konttorissa surkean suuren jonotusnumeron kanssa vain voidakseni suorittaa jonkin mitättömän pienen transaktion. Mutta opetus meni perille. Nykyään vielä pystyssä olevia konttoreita ja niissä vielä töissä olevia Kokoomusta äänestäviä pienipalkkaisia naisia työllistävät vain jotkut onnettomat vanhukset.

* * *

Sen saattoi vielä sietää ja niellä, että pankki lopetti säästäjän palvelemisen (minäkin hoidan pakolliset asiat mieluummin suoraan kotoa tietokoneelta), kun pankki sentään jonkun säälittävän prosentin maksoi hyvitystä siitä, että makuutimme rahojamme heidän keinottelujensa tarpeisiin. Mutta kun pankit finanssiromahduksen jälkiseurauksena lopettivat tuon vähäisenkin koron maksamisen, ei ole jäljellä mitään tolkkua syytä säilyttää rahojaan pankissa. Okei, ne laskut on pakko maksaa pankin kautta, koska mitään muuta vaihtoehtoa ei käytännössä ole. Mutta se onkin ainoa hyväksyttävä tekosyy, muut eivät ole.

Pankki on loinen, joka ei ansaitse kansalaisen hyväntahtoista anteliaisuutta. Sukanvarressa raha ei kasva korkoa, mutta ei se kasva pankkitililläkään. Fiksumpaa olisi ostaa Sveitsin frangeja tai kulta- ja platinaharkkoja (jos säästöjä on vähän enemmän). Huonoin vaihtoehto on uskoa pankin valheisiin ja ruveta "sijoittajaksi" eli ruveta toivomaan, että vanhuudensäästöt rupeaisivat tuottamaan kapitalistisilla markkinoilla voittoa. Jos varmoja sijoituksia olisi, pankki ei kertoisi niistä meille, vaan ottaisi varmat voitot itselleen. Mutta kun ei ole, pankki houkuttelee meitä ottamaan riskin itsensä sijasta. Pankki saa meiltä pelirahaa, mutta riskin kantaa typerä säästäjä. Loinen imee koko ajan verta eli nyhtää erilaisia "palvelumaksuja", joita kaikkia yhdistää törkeän suuruuden lisäksi se, ettei niihin liitty ensimmäistäkään palvelua.

Nordea voi olla loisten kuningas, mutta kaikki pankit ovat pohjimmiltaan samanalaisia. Ne teeskentelevät välittävänsä asiakkaan hyvästä, vaikka todellisuudessa ovat kiinnostuneita pelkästään asiakkaan löysästä rahasta. Loinen ei koskaan myönnä haitallisuuttaan isännälleen, koska se pelkää joutuvansa eroon tämän mehukkaasta verenkierrosta. Pankkeja pelottaa, että tavalliset kansalaiset tajuavat olevansa kupattavina ja ottavat rahansa pois. Se onkin ainoa asia, mitä pankit ja pankkiirit oikeasti pelkäävät, koska heidän bisneksensä perustuu loisimiseen ja toiveikkuuteen siitä, että loisittavia löytyy aina lisää. Ainoa mitä me verenimun kohteet voimme tehdä on kiskaista se kuppaussarvi pois eli nostaa kaikki liikenevät rahat pois pankin käyttövaroista. Sen jos kaikki teemme, maailma muuttuu.


2 kommenttia:

  1. Tänä kesänä löysin blogisi. Hyvin kirjoitettu, painavaa asiaa. Luen mielelläni ja mietin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kyllä näitä saa myös kommentoida, olen kiinnostunut dialogista ja uusista näkökulmista. En välttämättä hevin muuta mielipidettäni, mutta ei sitä koskaan tiedä :) Heikki Poroila

    VastaaPoista

Kommentteja vain Google-tilin käyttäjiltä. Blogin kirjoittaja kannattaa avoimuutta keskusteluissa.