Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

maanantai 18. tammikuuta 2016

Janne, The Drama Queen

Musiikin historiaa ja säveltäjäelämäkertoja lukeva saa varautua siihen, etteivät jumaloidut sävelten nerot aina ole nokakkain kohdattuna niitä maailman mukavimpia tyyppejä. Tähän voi suhtautua olkia nostellen tai pahastumalla ja lopettamalla moisen tyypin musiikin kuuntelemisen. Eihän se enää niin hyvältä kuulostanutkaan...

Vuoden 2015 juhlakalun eli Jean Sibeliuksen päiväkirja julkaistiin jo vuonna 2005 alkukielisenä muodossaan eli ruotsinkielisenä. Suomennos valmistui kätevästi juhlavuoden lopulla, eikä päässyt pilaamaan kekkereitä. Mielensäpahoittamisiin tämä päiväkirja kyllä tarjoaa aineksia ihan riittävästi.

Jean Sibelius oli aikalaistapaan armoton antisemitisti ja harmittelee päiväkirjassaan, kun joutui matkustamaan "kolmen haisevan juutalaisen kanssa". Vuonna 1943 Hitlerin sotaonnen selvästi jo muututtua hän kyllä sitten torjui natsien rotuopit. Sibelius suhtautui myös armottomasti "roskaväkeen", johon hän niputti kapinoivien työläisten lisäksi helposti myös musiikkinsa kriitikot. Omatekoisen "aristokraatin" luonnolle kävi, kun joku uskalsi sukututkimuksen keinoin osoittaa, että tuo "Ihana Ego" saattoi olla musiikillinen nero, mutta silti myös ihan tavallisten suomalaisten maajussien sukua.

Kun lukee päiväkirjan loputtomia itsesäälisiä vuodatuksia, jotka Sibelius aina välillä katkaisee hyvin kylmäverisellä ja tarkkanäköisellä itseironialla, on vaikea olla antamatta säveltäjälle arvonimeä drama queen par excellence. Ja silti - koko ajan syntyi hienoa musiikkia, jolla ei tunnu olevan mitään yhteyttä päiväkirjassa kiukuttelevaan hemmoteltuun pikkupoikaan. Suunnaton mysteeri!

* * *

Mozartia hieman vanhempaa Josef Myslivečekiä (1737 - 1781) pitivät aikalaiset vastenmielisen näköisenä, koska ilmeisesti kuppatauti oli runnellut säveltäjän kasvoja ja joku kömpelö puoskari täydentänyt tuhon. Silti Mysliveček sävelsi paljon ihastuttavaa musiikkia, niin hienoa, että hänen aariansa Il caro mio bene oopperasta Armida kelpasi uusilla sanoilla Ridente la calma Mozartin omaan ohjelmistoon. Tänäkin päivänä monet pitävät teosta aitona Mozartina.

Monen säveltäjän kohdalla tuntuu siltä, että yksityiselämään liittyvät arveluttavuudet eivät ainakaan vähennä suuren yleisön uteliaisuutta. Richard Wagner ei tunnetusti ollut maailman kivoimpia ihmisiä ja jakoi - toki tietämättään - monet näkemykset paljon myöhemmin tahtipuikkoon tarttuneen Adolf Hitlerin kanssa. Se ei ole estänyt miljoonia ihmisiä hullaantumasta Wagnerin musiikista, myös Saksan ulkopuolella.

Meillä Suomessa muistetaan toimittaja Seppo Heikinheimon manailut siitä, miten tylsää oli kirjoittaa Oskar Merikannon elämäkertaa, koska mies eli kunniallista ja tylsää taideporvarin elämää, josta ei irronnut kovallakaan yrityksellä meheviä juoruja (pelkkä hedonistinen hyvän ruoan ja juoman nautinta ei siihen riittänyt). Poikansa Aarre Merikanto oli sentään vähän särmikkäämpi kohde, vaikka hänenkään lääkemorfiiniriippuvaisuudestaan ei kovin meheviä otsikoita saanut. Juoppoja säveltäjiähän meillä on riittänyt Sibeliuksen ajoilta ja jälkeen niin paljon, ettei moisesta kukaan jaksa kiinnostua.

* * *

Mutta palataan tuohon mystiseen tosiasiaan, ettei säveltäjän luonteenlaadulla ja hänen tuottamallaan musiikilla näytä olevan ainakaan sellaista yksioikoista yhteyttä, jota juorulehdet rakastaisivat. Edustan itse niitä askeetikkoja, joita häiritsee jopa säveltäjän ulkonäön tietäminen. Esimerkiksi Debussy ei ulkoisesti muistuta musiikkiaan yhtään tippaa. Musiikin kuuntelemista helpottaisi myös, jos säveltäjät jättäisivät sanat rauhaan. Niistäkin tulee helposti kaikenlaista ylimääräistä ja yleensä asiaan - musiikkiin - liittymätöntä mieleen.

Arjen käytännöllisten syiden takia on tarpeen, että taideteoksilla on tekijänsä, jotka myös huomioidaan asiaankuuluvalla tavalla. Mutta ajatusleikkinä voi miettiä tilannetta, jossa kukaan ei tiedä kuultavan musiikin tekijää (näinhän oli ja on sävellyskilpailuissa edelleen). Sitä vaan kuunnellaan ja arvioidaan musiikkina sinänsä ilman taustainformaation aiheuttamia vääristymiä. Menettäisimmekö jotain vai saisimmeko jotain, mikä nyt ei ole mahdollista?

Jean Sibeliukselle moinen olisi voinut olla viimeinen pisara, jonka tähden hän olisi ehkä lopettanut aktiivin säveltämisen jo paljon aikaisemmin. Persous kiitokselle ja kunnialle on biologisestikin vahva ihmispersoonan osa. Kai meidän täytyy sallia se myös säveltäjille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja vain Google-tilin käyttäjiltä. Blogin kirjoittaja kannattaa avoimuutta keskusteluissa.