Varasta vain luovasti

Näitä aina tulee. Syksyllä 2015 Panu Rajalan Inha-aiheinen romaani Intoilija herätti kiistelyä siitä, missä menee tekijänoikeuslaissa mainitun hyvän maun raja toisen tekstin suorassa lainaamisessa ilman lähdeviittauksia. Panu Rajala ei myöntänyt tehneensä mitään väärää, mutta taisi siinä ihanan julkisuuden hulmutessa loppujen lopuksi tulla enemmän sitä ikävää sorttia.

Samaa voi sanoa Raija Orasen vastikään tekijänoikeusneuvostolta saamista pyyhkeistä, joilla vailla oikeusistuimen valtaakin on vahva leimaava vaikutus. Oranen yritti vielä esittää, että historiallisten romaanien kirjoittaminen tulee mahdottomaksi, jos muka hänen soveltamaansa tekniikkaa ei saa käyttää. Orasen kannalta kiusallista on itse moraalisen tuomion lisäksi se, ettei hän näytä tuntevan tekijänoikeuden alkeitakaan antaessaan ymmärtää, ettei suomentajilla mitään oikeuksia ole.

Yhteistä näille tapauksille on paitsi kirjailijoiden vahva haluttomuus myöntää omaa virhettään, myös syvä epätietoisuus siitä, mikä ero on taiteellisella varastamisella ja juridisella rikkomuksella. Näyttää olevan helpointa ottaa oppia suomalaisista poliitikoista ja yritysjohtajista ja kiistää kaikki. Edes stubbismi "sori siitä" ei ole vielä tarttunut välineistöön.

* * *

Toisinkin voi toimia. Kirjailija Tiina Raevaara julkaisi tänään Helsingin Sanomissa kolumnin otsikolla "Edes pultit eivät estä kirjailijaa varastamasta". Siinä hän paitsi luettelee hauskasti omia kirjallisia varkauksiaan, myös nopeasti läpivalaisee edellä mainitsemani kaksi tapausta kollegan näkökulmasta ja toteaa vallan osuvasti: "Ehkä kaikkein vähiten noloa olisi kuitenkin ollut se, että Rajala olisi kirjoittanut kaiken tekstin romaaniinsa itse."

Minusta Raevaara osuu kolumnissaan asian ytimeen luomalla yhteyden varkauden ja luovuuden välille: "Todellinen ammattikirjailija varastaa myös seinät, mutta tekee niistä taloonsa katon". Juuri näin, luova kirjoittaja hyödyntää armotta mitä tahansa tarkoitukseen sopivaa aineistoa, mutta tekee sen omaperäisellä, uutta luovalla tavalla. Parhaassa tapauksessa varkauden kohde tuntee ylpeyttä tapahtuneesta.

Laiska toimija ajattelee pääsevänsä vähemmällä, kun ottaa suoria lainauksia uutta luoneen toisen kirjailijan tekstistä ja upottaa ne jalostamatta oman tekstinsä joukkoon. Sellainen on lukijan näkökulmasta noloa ja tylsää. Miksi lukea kirjailijan X tekstiä kirjailijan Y tekstin keskellä, kun voi ottaa sen alkuperäisen tekstin ja lukea siitä. Homma voi vielä jotenkin toimia, kun lukijaa muistutetaan siitä, että nyt äänessä on se ja se, koska kirjailijan mielestä ei itse olisi asiaa paremmin tai osuvammin ilmaista. Nolous muuttuu perustelluksiksi kumarrukseksi ja kaikki ovat tyytyväisiä.

* * *

Tiina Raevaaran ääneen lausuma asenne lienee kirjailijoiden keskuudessa yleisempi kuin Rajalan ja Orasen, vaikka eivät he tietenkään ainoita ole. Lieneekö sitten läpikaupallistuneen ajan ilmiö, että kirjallisuuden omaperäisyys ei ole enää kaikille kilpailuetu? Kyllä kai kokeneet Rajala ja Oranen ovat asiaa harkinneet ja ratkaisuunsa tietoisesti päätyneet, yksin tai yhdessä kustantajan kanssa?

Raja nolon lainaamisen ja plagiaatin välillä on hämärä. Rajala ei väittänyt Inhan tekstiä omakseen, vaikka asioiden tila ei ehkä kaikille lukijoille ollut yhtä selvä kuin Rajalalle itselleen. Inhan tekijänoikeudellinen suojakin on jo rauennut.. Oranen puolestaan näyttää ajattelevan, että suomentajaa saakin plagioida. Se on jo vähän huolestuttavaa muutenkin sotkuisen asian lisähämärtämistä. Lait säädetään edelleen eduskunnassa, ei kirjailijan työhuoneessa.

Tietokirjoittamisessa plagiointia on usein vaikea välttää tai todistaa tapahtuneeksi, koska faktat ovat kaikille samat, eivätkä ne nauti tekijänoikeuden suojaa. Eettisessä mielessä lienee silti selvää, ettei aito plagiointi, toisen tekstin hyödyntäminen alkuperä piilottaen, voi olla koskaan hyväksyttävää. Popmusiikin kaltaisella luovuuden alueella pientä plagiointia on vaikea välttää, kun hyviä melodioita ja sointukiertoja on niin rajallinen määrä. Tekstipuolella voi kuitenkin antaa neuvon, että älä rupea kirjailijaksi, jos et pysty varastamaan uutta luovalla tavalla.