Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Kasvoilla on väliä

Eilisessä Helsingin Sanomissa toimittaja Satu Vasantola oli koepukeutunut vain silmät näkyviin jättävään niqab-asuun ja kuljeskellut Helsingin keskustassa samaiseen asuun omasta uskonnollisesta halustaan pysyvästi pukeutuvan Nina Mäkipään kanssa. Kansalaisten reaktiot ovat yllätyksettömästi vaihtelevia vihasta "lämpimiin hymyihin".

Itse jutussa muslimiksi kääntynyt Mäkipää perustelee ratkaisuaan jonkinlaisella uskonnollisella kilvoittelulla: "minä pidän niqabia ja saan siten kerättyä hyviä tekoja. Islamin mukaan palkkio on erityisen suuri, kun tekee jotain tai luopuu jostain Jumalan takia”. Palkkioiden lisäksi tarkoitus on vähentää seksuaalista viestintää: ”Kun peitän itsestäni mahdollisimman paljon, katoaa viimeinenkin mahdollisuus siihen, että sytyttäisin kipinän jonkun miehen mielessä. Sellainen kipinä kuuluu vain avioliittoon."

Kolmas Mäkipään jutussa mainitsema peruste on ehkä kiinnostavin: "Lisäksi niqab vie pois ulkonäön merkityksen muistakin kohtaamisista. Minua arvioidaan ajatusteni, ei ulkonäköni perusteella". Jostain syystä toimittaja ei kysy näitten perusteluiden yhteydessä, eikä Mäkipää oma-aloitteisesti kerro, miksi hän on tyytynyt niqabiin, kun tarjolla olisi ollut myös silmät peittävä burka. Mäkipään logiikalla sen avulla palkkio olisi vielä suurempi, seksuaalisen kipinän riski käytännössä olematon ja keskusteluissa huomio siirtyisi kokonaan pois ulkonäöstä.

* * *

Vai siirtyisikö? Ehkä suomalaisessa kulttuurissa syntynyt ja elänyt Mäkipää on tajunnut, että burka päällä hänen ulkonäkönsä olisi juuri se, mihin kaikki muut kiinnittäisivät huomiota, puheeseen ei kukaan. Mitä kohtaamista se on, jossa ei kohtaa toisen ihmisen silmiä?

Uskoisin, että tässä on ainakin suomalaisen ja ehkä laajemminkin ei-islamilaisen maailman nihkeän tai vihaisen reaktion ydin. Olemme tottuneet siihen, että toisen ihmisen kohtaaminen sisältää oikeuden kohdata se toinen kasvokkain, nähdä hänen silmänsä, hänen ilmeensä. Kommunikaatiomme tuollaisessa tilanteessa perustuu suurimmaksi osaksi puhekumppanin kasvojen ilmeisen seuraamiseen. Kun se kielletään, syyllistytään perustelemattomaan ylimielisyyteen.

Jumalan lisäpisteitten kerääminen tai seksuaalisuuden peittäminen ovat vielä jotenkin ymmärrettäviä naamioitumisen perusteluita, mutta väite kohtaamisen keskittymisestä ihmisestä ajatuksiin on yksinkertaisesti kestämätön. Kun emme voi tehdä välittömiä päätelmiä ihmisen kasvoilta, emme kuuntele hänen viestinsä semanttista sisältöä vaan yritämme kuulla, mitä hänen kasvoillaan näkyisi. Se on ihan eri asia.

* * *

Vain naisen kasvojen peittämisen kulttuuri ei koskaan tule hyväksytyksi ihmisten tasa-arvoa kunnioittavassa kulttuurissa. Perinne - maallinen tai uskonnollinen - joka pakottaa toisen sukupuolen piiloutumaan, ei kestä modernisaatiota. Se voi elää vain vanhoillisessa ja henkisesti pysähtyneessä tai pysäytetyssä kulttuurissa. Yritys pakottaa modernisaation jo kokenut maailma palaamaan 1000 vuotta taaksepäin johtaa vain väkivaltaan.

Kasvojen ja varsinkin silmien peittäminen arjessa ei voi myöskään yleistyä kulttuurissa, jossa niin tekevät rutiininomaisesti vain rikolliset kommandopipotyypit. Nina Mäkipää tämän varmasti ymmärtää "kantasuomalaisena", mutta jostain Afganistanista Suomeen tulleelle naiselle se voi olla käsittämätön fakta. Eihän hän ole rikollinen eikä aio rikoksia tehdäkään. Miksi häntä katsotaan epäluuloisesti? Selitä tämä sitten näille kantasuomalaisille, joitten mielestä rehellisellä ihmisellä ei ole syytä peittää naamansa, oli se nätti tai ei.

Olemme jo tottuneet kasvot paljaiksi jättävään hijabiin. Voimme ehkä jotenkin tottua niqabiin, varsinkin jos vanhojen parrakkaiden miesten määrittämä muoti joskus sallii niihin kuvioita ja kirkkaita värejä. Pelkkien silmien kanssa kommunikointi on outoa, mutta paremman puutteessa se on ehkä siedettävissä. Mutta burka on ja pysyy viestinä, johon eurooppalainen ei totu eikä mukaudu. Burkaan pukeutuja sulkee itsensä eurooppalaisen yhteisön ulkopuolelle, koska lähikommunikaatiomme perustuu kasvoihin. Kasvoton ihminen on meille pysyvä kauhistus.


5 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Teksti on vanha mutta kommentoin kuitenkin. Moni valitsee niqabin väriksi mustan, harmaan tai ruskean niiden vaatimattomuuden takia. Mutta niqabeja löytyy kaikissa väreissä, olen nähnyt jopa pinkin ja oranssin. Riippuu ihan ihmisestä itsestään, mikä väri ja malli miellyttää. Joku haluaa näyttää vain pienen kaistaleen silmiä, kun toinen peittää kasvot vain nenänvarresta alaspäin. Kukaan ei saa islaminkaan mukaan pakottaa ketään palvonnan tekoihin (kuten tietynlaiseen pukeutumiseen) vaikka sitäkin valitettavasti esiintyy. Silloin asia on tietenkin ongelma. Itsekin olen kantasuomalainen muslimi ja käytän niqabia, ihan omasta halustani. Harvoin pukeudun kokomustaan, ja mustan kaavunkin kaverina on usein erivärinen huivi ja niqab. Minulla ei ole koskaan ollut muslimimiestä, enkä arjessa vietä aikaa muiden muslimien kanssa enkä koe että minua olisi ikinä painostettu asian suhteen. Valitsin sen aivan itse enkä koe, että se on pakollinen. Haluan vain tehdä enemmän Jumalan eteen, ja jos kerran sillä saralla siihen pystyn, niin teen sen mielelläni. Toki nostan niqabin kasvoilta esimerkiksi henkilöllisyttä tarkistaessa (pankki, poliisilaitos, lääkäriin ilmoittautuminen, postipaketin noutaminen jne.) ja olen selviytynyt täysin ongelmitta.

    VastaaPoista
  3. Miehellä ei suomalaisessa kulttuurissa ole mahdollisuutta päättää siitä, miten suuri osa kasvoista on peitossa - paitsi kovalla pakkaskelillä. Tämä on kulttuurinen asia, kasvojen peittäminen tulkitaan edelleen keinoksi tehdä tunnistamattomana ikäviä tekoja.

    Jos joku kokee kasvojen peittämisen teoksi "Jumalan eteen", en osaa edes kuvitella, mistä tällainen ajatus kumpuaa. Miksi mikään jumala tarvitsi moista pikkujuttua? Ymmärrän, että mieshegemonistisessa katse- ja kommentointikulttuurissa voi olla helpottavaa luopua julkisesta naiseudesta ja kätkeytyä katseilta. Mutta tämä "Jumalan eteen" tekeminen menee kyllä täysin käsityskykyni yli. Mutta toisaalta, uskon asioista on turha kiistellä.

    VastaaPoista
  4. Eihän Jumala meitä tarvitse, eikä tarvitse meiltä mitään :) Kun puen niqabin, olen ihan erilaisessa mielentilassa kuin ilman sitä. Silloin olen jatkuvasti ikäänkuin rukouksen tilassa, tunnen olevani nöyrempi. Kiinnitän enemmän huomiota kohteliaisiin sanoihin ja käytökseeni, ja niqab muistuttaa minua turhautumisenkin hetkellä siitä, että ei tule toimia pikaistuksissaan ja vaikkapa tiuskia ihmisille. Hyvä käytös ja kohteliaat sanat ovat islamin mukaan yksi ihmisen parhaista teoista, joten sitä kautta se tuo minua yhä lähemmäs Jumalaa. Kyse ei ole siitä, että haluaisin peittää itseni häveliäisyydestä miesten katseilta, vaan siitä että se auttaa minua toteuttamaan uskoani monella saralla paljon syvemmin. Tavoitteenani on kuitenkin kehittyä ihmisenä ja se matka kestää koko elämän. Minullakin on miespuolisia ystäviä ja kun he tulevat kylään, niin en minä kasvojani ystäviltäni peitä. Se tosin ei ole islamin mukaista, mutta se on oma päätökseni ja olen siitä vastuussa vain Jumalalle. Tarkoitusperäni on se, mikä ratkaisee. Pukeudun yksin ollessanikin löysiin ja mukaviin vaatteisiin joten en sitäkään tee miesten takia, vaan koska rakastan mukavuutta. Pidän siis niqabia ainoastaan liikkuessani ulkona.

    VastaaPoista
  5. Lisään vielä, että osaan toki käyttäytyä hyvin ilman niqabiakin, haha. Mutta nykyään niqabin ansiosta kiinnitän siihen enemmän huomiota. Samalla ajatusmaailmani on muuttunut keveämmäksi, ja olen positiivisempi kuin ennen. Elämänlaatuni on siis parantunut, mutta tämähän on vain oma kokemukseni ja ymmärrän että jokaisen kokemus ei todellakaan ole positiivinen. Minun kohdallani se oli ja olen siitä onnellinen.

    VastaaPoista

Kommentteja vain Google-tilin käyttäjiltä. Blogin kirjoittaja kannattaa avoimuutta keskusteluissa.