Epätoivo ja äänioikeus

Yhdysvalloissa valitaan pian uusi presidentti. Älykkään ja sivistyneen, vaikkakin aselobbyn valjaissa tiukasti askeltaneen Barack Obaman korvaa  joko suuryritysten suosikki Hillary Clinton tai perusyhdysvaltalaisten äänet keräävä Donald Trump. Kun ainoa tolkku ehdokas eli Bernie Sanders pelattiin ulos, valinnanvaraa ei voi kehua. Kaikkein oudointa tässä tilanteessa ei ole se, että moni tavallinen äänestäjä joutuu antamaan äänensä suurpääoman ehdokkaalle, jotta Donald Trumpin esimaalaama painajainen ei ainakaan toteutuisi. Oudointa on se, että Yhdysvalloissa on kymmeniä miljoonia ihmisiä, jotka ovat vapaaehtoisesti ja monet suorastaan intoa puhkuen antamassa äänensä miehelle, joka on jo ehtinyt halveksia suurinta osaa yhdysvaltalaisista (naiset, latinotaustaiset, rumat jne.), jonka henkilökohtainen käytöshistoria muistuttaa lähinnä kymppiluokan häirikköpojan ansioluetteloa ja joka kaiken päälle valehtelee sujuvasti tekevänsä asioita, joita hän ei voi eikä halua tehdä.


Voiko omanonnensaseppä-yhteiskunnan pohjalle vajonneen ihmisen ahdinkoa mikään paremmin kuvata kuin se, että hänen "ainoa toivonsa" on krooninen, patologinen valehtelija, joka ei koko vaalikampanjansa aikana ole kertaakaan kuvaillut, miten hän aikoo suljetut kaivokset avata, rakentaa sen rajamuurinsa ja vieläpä panna meksikolaiset maksamaan koko lysti? Varmasti mukana on perinteistä tietämättömyyttä, surkeaan peruskoulutukseen yhdistyvää huijattavuutta ja yleistä virran mukana kulkemista. Mutta ei Trumpin kannatus pelkästään sitä voi olla, sillä kymmenet miljoonat ovat päättäneet häntä äänestää, tapahtui mitä tapahtui. Jos Clinton voittaa, hän selviää tästä epätoivon hyökyaallosta vain sen takia, ettei Trumpin kykene taivuttelemaan puolelleen ketään, jolla on vielä edes vähän toivoa.

Olemme Euroopassa tavallaan tottuneet siihen, että populistisellakin politiikalla on rajansa ja että kannatus harvemmin kantaa todelliseen valtaan asti (Hitler oli merkittävä poikkeus, jota ei pitäisi unohtaa mahdottomana uusittavaksi). Eurooppalaiset populistit voivat kerätä kannatusta katteettomilla tai yleiseen kaunaan vetoavilla lupauksilla, koska he eivät joudu lupauksiaan lunastamaan tai - kuten Ruotsin tapauksessa - eivät joudu mukaan edes vähäiseen vastuunkantoon. Yhdysvallat ja Trump ovat jotain ihan muuta. Ne edustavat sitä "Amerikkaa", jonka olemme toivoneet aina jäävän elokuvien ja pittoreskien matkakertomusten puolelle. Tuota "Amerikkaa" ei ohjaa järki, kohtuullisuus tai maltti. Tuota "Amerikkaa" ohjaa epätoivo.

* * *

Trumpin kaltainen hahmo on ollut uutta myös Yhdysvalloissa. Vaikka siellä on totuttu hyvin jyrkkiin näkemyksiin ja vastakkainasetteluihin, kaksipuoluejärjestelmän vahvuus on perinteisesti pitänyt huolen siitä, etteivät status quo -häiriköt etene kovinkaan pitkälle. Trump pääsi yllättämään republikaanipuolueen sisäkautta. Oliko se oveluutta vai silkka onnenkantamoinen, se selvinnee myöhemmin. Fakta kuitenkin on, että ehkä ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain historiassa toinen valtapuolue joutui vaaleihin ehdokkaalla, jota se ei olisi missään tapauksessa halunnut keulakuvakseen. Ne perinteiset puolueihmiset, jotka kuvittelivat Trumpin kärsivän tilanteesta, ovat joutuneet toteamaan, että se oli väärin kuviteltu. Osa äänestäjistä todennäköisesti äänestää Trumpia juuri siksi, että hän tappelee julkisesti puolueensa koneiston ja eliitin kanssa.

Äärimmäistä ironiaa Trumpin äänestäjien näkökulmasta edustaa tietysti heidän ehdokkaansa itse. Pohjalle pudonneet ihmiset luottavat rehentelevään miljardööriin, kun tämä lupaa avata suljetut kaivokset, tappaa kaikki terroristit maailmassa ja tekevänsä maasta jälleen "suuren". Mistä ihmeestä nämä ihmiset ovat saaneet uskon luottaa Trumpin kaltaiseen liukkaaseen liikemieheen? Siitäkö, että häntä - täysin perusteetta - pidetään rags to riches -unelman toteuttajana ja seurattavana esimerkkinä lopetetun hiilikaivoksen työntekijälle? Miten kukaan voi uskoa Trumpia katteettomia lupauksia, ellei ole täysin tietämätön tai täysin tosiasioista piittaamaton?

Trump lilluu todellisen tsunamin reunalla. Valtava joukko yhdysvaltalaisia on menettänyt elämänilonsa aivan kuten 1920- ja 1930-lukujen suuren laman aikana. Kymmenet miljoonat ihmiset ovat niin epätoivoisia, että takertuvat valehtelevan miljardöörin lupauksiin, vaikka Trumpin työhistoriaa silmäilemällä voi nopeasti vakuuttua siitä, ettei hän tulisi mahdollisen valintansa jälkeen panemaan tikkua ristiin "luusereiden" eli muiden kuin itsensä puolesta. Trumpia kiinnostaa vain oma valta ja omaisuus, eikä niiden lisäämisessä neljän vuoden keikka presidenttinä ainakaan haittaa tekisi.

* * *

Olen ollut erittäin ärtynyt siitä massiivisesta tuputuksesta, jolla erityisesti Helsingin Sanomat on näihin vaaleihin suhtautunut. Oli syynä Saarikosken pariskunnan työllistäminen tai jokin poliittinen agenda, vaalien ja varsinkin esivaalien saama huomio on ollut täysin kohtuutonta. Mitään suomalaista ilmiötä lehti ei varmaan koskaan ole samalla intensiteetillä seurannut. Ainoa hyöty tästä tyrkyttämisestä on ollut se, että Yhdysvaltain kansalaisyhteiskunnan surkea tila on tullut väkisinkin tutuksi. Se puolestaan on tärkeä asia, koska sekä kansantaloutensa koon että asevoimiensa globaalin läsnäolon takia Yhdysvaltain käänteet heijastuvat kaikkien muidenkin elämään.

Itse en ensi sijassa pelkää sitä, että Trumpista tulee presidentti ja hän rupeaa painelemaan huvin vuoksi ydinohjusten laukaisunappeja "ratkaistakseen" maailman ongelmat. Sellaisesta ei ole vaaraa, koska ydinsota uhkaisi myös Trumpin omia bisneksiä. Sen sijaan pelkään aidosti sitä, että Yhdysvallat muuttuu ennustettavalla tavalla aggressiivisesta suurvallasta sisäisesti epävakaaksi ja siksi ennustamattomalla tavalla aggressiiviseksi suurvallaksi. Siinä missä Venäjän kansa on kouliintunut sietämään epämukavuutta ja kurjuutta, Yhdysvaltain vauraudessa kuluttamaan tottuneen väestön sietokyky on arvoitus.

Mitä tapahtuu, jos Clinton voittaa ja trumpistit etsivät pettymykselleen purkukanavia? Mitä tapahtuu, jos Trump voittaa - vastoin tämänhetkisiä ennusteita -, mutta ei sitten pystykään lunastamaan mitään niistä lupauksista, joilla hän nyt kerää ääniä? Kuinka pitkään epätoivossaan äänestäneet sietävät sitä, ettei taaskaan tapahdu mitään? Jos trumpistit pettyvät myös Trumpiin, kenen tai minkä puoleen he sen jälkeen kääntyvät, kenen lupausten varassa sen jälkeen jaksavat? Vai jaksavatko enää ollenkaan? Pidän yhteiskunnallisen räjähdyksen mahdollisuutta Yhdysvalloissa merkittävänä vaarana. Se räjähdys ei välttämättä jää maan rajojen sisäpuolelle. Olisiko muun maailman syytä kannustaa Yhdysvaltoja sotimisen sijasta keskittymään oman maan ongelmien ratkaisemiseen? Katteettomilla lupauksilla ei köyhyys katoa ja nälkäinen vatsa täyty. Aseteollisuus ei työllistä kaikkia Trumpin äänestäjiä.