Insesti-isät ja ne muut

Seuraava teksti on syntynyt ärtyneenä reaktiona suomalaisen lehdistön itsepintaiselle halulle uutisoida - erityisesti tehdä otsikoita - "insestistä syytetystä ja tuomitusta isästä", vaikka  koko ajan kysymys ollut paljon vakavammasta asiasta ja törkeämmästä rikoksesta eli lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. En tiedä, mikä toimittajia on motivoinut tällaiseen vääristyneeseen otsikointiin, sillä itse teksteissä on pääosin puhuttu oikeasta asiasta. Voisiko selitys olla niin lattea kuin toimittajan laiskuus: "insesti-isä" on paljon kätevämpi ilmaisu kuin "lapsensa seksuaaliseen hyväksykäyttöön syyllistynyt isä"?

Laiskuus on tässä tapauksessa joka tapauksessa tavanomaistakin suurempi synti, koska nyt liikutaan tabujen, väärinkäsitysten ja perättömien kuvitelmien täyttämällä alueella. Mielikuva insestin ja lapsen seksuaalisen riiston yhteydestä on totta joskus, mutta ei aina. Voiko kenenkään edun mukaista olla käsitteiden sekoittaminen niin, että insestistä tuomittu joutuu kantamaankin lopun elämäänsä lapsenraiskaajan tappavaa leimaa?

Tarkkuutta tarvittaisiin siksikin, ettei insestin, pedofilian ja lasten hyväksikäytön todellisesta laajuudesta ole helppoa saada täsmällistä tietoa. Jo insesti eli perheensisäinen seksi on äärimmäisen vaikeasti tutkittava asia, koska monissa tapauksissa kyse ei ole edes pakottamisesta vaan molemminpuolisesta vapaaehtoisuudesta. Insestisten suhteiden määrää ei kukaan tiedä, koska vapaaehtoiset insestiseksin harjoittajat eivät pidä asiasta meteliä. Aikuisten välinen insesti ei ole edes kaikkialla maailmassa kriminalisoitua.

 

* * *

Vielä vaikeampaa on hahmottaa lasten seksuaalisen hyväksikäytön mittasuhteita ja olosuhteita, koska - toisin kuin kiihkeimmät lynkkaajat esittävät - lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyvät sekä pedofiilit että ei-pedofiilit. Jos lähdetään siitä biologisesta näkemyksestä, että pedofilia on seksuaalisen suuntautumisen muoto siinä missä kaikki muutkin (eli ei oteta moralistista kantaa), se ei ole itse valittu tapa vaan synnynnäinen taipumus. Emme tiedä, kuinka suuri osa ihmisistä syntyy pedofiiliksi emmekä sitä, kuinka suuri osa syyllistyy koskaan rikollisiksi määriteltyihin tekoihin taipumuksensa houkuttelemana sanktioista huolimatta. Asiaa ei voi kunnolla tutkia, koska kysymyksiin ei ole luvassa rehellisiä vastauksia pedofilian vahvan stigman takia, eikä kaikkia tapauksia koskaan saada tietoon.

On kuitenkin tärkeä ymmärtää - myös Oulun tapaukseen liittyneiden "maahanmuuttokriittisten" väitteiden takia -, että osa lasten seksuaalisesta riistosta ei liity mitenkään pedofiliaan (kuten raiskaus ei aina liity seksiin).Kulttuurinen suhtautuminen lapsen koskemattomuuteen vaihtelee rajusti ja se vaikuttaa niihin hyväksikäyttötapauksiin, joiden taustalla ei ole pedofilia vaan esimerkiksi yleinen seksuaalinen holtittomuus (anything goes), sattuma (tuli vastustamaton tilaisuus) ja erilaiset uskomukset, joihin myös Oulun tapauksessa vedottiin. Olosuhteissa, joissa lasten yleinen turva ja arvostus on heikolla tolalla, riski joutua ei-pedofiilisen hyväksikäytön uhriksi on todennäköisesti paljon suurempi. Eihän siitä kuin satakunta vuotta, kun lääkärit vielä yleisesti ajattelivat, etteivät vastasyntyneet tunne kipua.

Emme tiedä, mistä motiiveista Oulun tapauksessa on ollut kysymys. Siksi se ei teoriassakaan kelpaa todisteeksi siitä, että maahanmuuttajat syyllistyisivät keskimääräistä herkemmin lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Toisaalta on selvää, että kaikki vakiintuneista olosuhteista ja sosiaalisesta kontrollista vapaa alentaa kynnystä sille, että jotain tapahtuu - syystä tai toisesta. Pakolaisleireiltä raportoidaan säännöllisesti hyväksikäyttötapauksista, joihin ovat syyllistyneet juuri ne ihmiset, joiden piti olla siellä lasten suojana. Perimmäisiä motiiveja emme tiedä, joten yleistysten kanssa täytyy olla varovainen.

* * *

Insesti on globaali tabu, mutta suhtautuminen siihen ei ole yhtä latautunutta kuin lasten hyväksikäyttöön. "Insesti-isä" on pikemminkin naurettava ja säälittävä, kuin vihaa synnyttävä käsite. Se ei ole lähelläkään nettikeskusteluiden lynkkausjoukkojen suosimaa "lapsenraiskaajaa", joka menee suoraan sietämättömyyden ytimeen ja lopettaa paitsi keskustelun, myös asioiden järkiperäisen erittelyn. En kaipaa tuota termiä otsikoihin, mutta ei siellä insesti-isistäkään pitäisi puhua. Sekin leimaa, mutta ehkä myös joskus päästää liian vähällä.

Kaikkein vaarallisinta lasten turvallisuudelle on puhuminen yleistävästi "sairaista" tai "pervoista". On psykologisesti ymmärrettävää, että kauhistuttavan teon tekijää ei haluta tunnustaa tasavertaiseksi ihmiseksi. Voimakkaan tabun kohteena olevasta käyttäytymisestä halutaan päästä nopeasti ja siististi eroon, jotta se ei koskettaisi puhdasta itseä. Tällainen on tietenkin asian kiertämistä. Vankiloissa kyllä istuu pitkää tuomiota lasten sarjaraiskaajia ja -murhaajia, mutta heitä on määrällisesti vähän. Paljon suuremman uhkan muodostavat olosuhteet, joissa ei-pedofiilinen, tavallinen ihminen päätyy käyttämään lasta hyväksi tämän avuttomuuden, ympäristön piittaamattomuuden ja seurausten vähäisyyden summana.

Kaikkia lapsia on mahdotonta suojella kaikelta pahalta. Perheen yksityisyydessä ehtii tapahtua paljon, ennen kuin ympäristö reagoi asioihin - eikä aina reagoi ollenkaan, kuten Suomessakin on saatu huomata, vaikka kuin ylpeilemme olevamme lastensuojelun huippumaa. Vaikeneminen tai sen vastakohtana jyrkästi leimaava viha ja katteettomat yleistykset painavat ongelmat piiloon. Se ei ole ainakaan lasten itsensä edun mukaista. Siksi oli vuoden hienoimpia tekoja, että Marlene Otiene rikkoi vaikenemisen paksun panssarin. Se ei pelastanut häntä itseään, mutta saattaa pelastaa tulevaisuudessa niin lapsia kuin aikuisiakin. Tabuistakin täytyy uskaltaa puhua totta ja vain totta.