Henkistä rikollisuutta

Uskonnollisten yhteisöjen väärinkäytöksistä on vaikea kirjoittaa onnistuneesti. Sisäpiiriin edelleen kuuluvat eivät halua, ulkopuoliset eivät välttämättä ymmärrä riittävästi. Vielä ongelmallisempaa on, jos se ulkopuolinen suhtautuu uskonnollisuuteen sinänsä myönteisesti. Kapea on silloin tie, jolta voi kritisoida yksittäistä yhteisöä lipsahtamatta laajentamaan ajatuksia uskonnollisiin yhteisöihin yleensäkin. Aila Ruoho on tässä kuitenkin onnistunut, valitettavasti. Hänen perusteellinen kirjansa Vartiotornin varjossa : Toisenlainen totuus jehovantodistajuudesta (Atena 2015) välittää kyllä satojen todistajalausuntojen kautta selkäpiitä karmivan kuvan yksittäisen lahkon henkisestä julmuudesta, mutta koskettaa kysymystä rahavirroista vain muutamalla puolihuolimattomalla sivulla.

Aila Ruoho voi puolustautua sillä, ettei hänen kirjansa käsittele Jehovan todistajia järjestönä, vaan näkökulmana on todistajien teologian tuhoisa vaikutus ihmisten henkiseen olemiseen ja jopa mielenterveyteen. Tämän kirja tekeekin tehokkaasti, eikä jätä epätietoisuutta siitä, että "todistajuus" tarkoittaa täydellistä alistumista uskomattoman julmaan ja säälimättömään henkiseen vankilaan, josta pakenemisen hintana on "karttamispolitiikan" seurauksena täydellinen ero vankilaan jääneistä läheisistä. Moni vapaaksi itsensä riuhtaissut on kuvannut karttamisen lahkon tehokkaimmaksi pelotteeksi.

Mutta miksi Jehovan todistajat on niin autoritäärinen, kaiken kritiikin kieltävä ja epäilyynkin vihamielisesti suhtautuva yhteisö? Tähän asiaan ei Aila Ruoho haastateltaviensa kanssa osaa tai halua paneutua. Heille riittää sen osoittaminen, että Jehovan todistajat on kauhistuttava henkinen vankila ja että jotain pitäisi tehdä. Tekeminen on kuitenkin vaikeaa, koska uskonnollisuuden sinänsä hyväksyvän on niin vaikea nähdä rakenteellista ongelmaa, joka on kaikille näille yhteisöille yhteistä. Valtaa ja rahaa, jotka valuvat aina alhaalta ylös yhteisön johtoeliitille, joka ei ole tilivelvollinen muille kuin keksimälleen jumalalle. Sitä, että nämä uskonnolliset yhteisöt ovat todellisuudessa liikeyrityksiä.

* * *

Jehovan todistajat on suurehko lahko Suomessa, mutta kasvu on ilmeisesti pysähtynyt, koska kuten Aila Ruohokin kuvaa, järjestö pyrkii koko ajan vähentämään toiminnan kuluja. Niin tehdään, kun yrityksen kokonaisvoitot pienenevät ("bucks ain't rollin' in like they used to"). Tälläkin määrällä ihmisiä tehdään epäilemättä hyvää tulosta, sillä seurakunnissa kaikki työskentelevät ilman korvausta ja näyttävät "valtakunnansalitkin" maksetaan pääosin seurakuntalaisten kukkarosta. Kaikki raha liikkuu Tikkurilaan ja sieltä Yhdysvaltoihin, missä - luonnollisesti - järjestön ylin johto majailee. Kukaan ulkopuolinen ei tiedä, kuinka paljon Suomen jehovantodistajat rikastuttavat keskusjohtoa Yhdysvalloissa. Tiedottaja Veikko Leinonen sen tietäisi, mutta ei missään olosuhteissa kerro. Hänen tehtävänsä ei ole tiedottaa vaan "tiedottaa" eli huolehtia siitä, että huolella rakennettu kulissi pysyy rikkumattomana.

Jehovan todistajilla on Suomessa aika huono maine. Tärkein syy ovat ovikelloa ruoka-aikana häiritsevästi rinkuttavat lähetyssaarnaajat, toiseksi tärkein 1950-luvun Yhdysvaltojen Valittujen palojen estetiikan pohjalle rakennettu julkaisutuotanto, jota tyrkytetään siellä sun täällä. Sekin tiedetään, etteivät jehovat hyväksy verensiirtoa, homoja, uhkapelaamista, tupakkaa ja huumeita, mutta eivät myöskään joulun tai synttäreiden viettämistä. Mutta myöskään toimintaa poliittisissa puolueissa tai äänestämistä ei sallita, siis täsmälleen päinvastoin kuin vaikkapa lestadiolaisilla. Jehovat sekoitetaan usein mormoneihin, vaikka useat vaimot eivät kuulu jehoville sallittuihin puuhiin. Jehovan todistajat odottavat innolla maailmanloppua, vaikka se tuottaa väkisinkin pettymyksen useimmille liikkeen uskolliselle noin 8 miljoonalle jäsenelle. Taivaaseen kun mahtuu liikkeen johdon ilmoittaman mukaan vain 144 000 parasta. En tiedä, suorittaako valinnan New Yorkissa majaileva keskusjohto vai Jehova itse. Veikkaan keskusjohtoa.

Aila Ruohon keräämien todistajalausuntojen mukaan Jehovan todistajien moraalisiin periaatteisiin kuuluu valehtelemisen ja varastamisen hyväksyminen silloin, kuin se tapahtuu "suuremman hyvän" takia (Veikko Leinonen on näyttänyt tässä julkista esimerkkiä kiistämällä karttamismääräyksen, vaikka se on mainittu järjestön omissa julkaisuissa). Liike korostaa myös suorastaan pelottavalla vimmalla omaa erinomaisuuttaan, eikä pelkästään hyvin esimerkein, vaan aktiivisesti kaikkia muita haukkuen. Jehovalaisuus on äärimmilleen vietyä omahyväisyyttä, johon ei mahdu mitään vivahteita. Kuvaan kuuluu äärimmäinen keskusjohtoisuus ja ylimmän johdon ehdoton auktoriteettiasema. Täydellinen teokratia yhden lahkon puitteissa siis.

* * *

Jehovan todistajat ei rakenteellisesti juurikaan poikkea niistä monista Yhdysvalloissa perustetuista järjestöistä, joiden avulla kerätään pienelle johtoporukalle valtava omaisuus ja valta. Kun luvut eivät ole julkisia, on vaikea arvioida, ovatko skientologipomot varakkaampia kuin Jehovan todistajat. Uskonnollisia liikeyrityksiä ne silti ovat molemmat, ja sellaisina käsittämättömän häikäilemättömiä ja perusolemukseltaan identtisiä puhtaitten rikollisjärjestöjen kanssa. Skientologien puuhat on paljastettu jo monissa dokumenteissa (tuorein ja ehkä järisyttävin on Going Clear : Scientology and the Prison of Belief, joka nojautuu järjestön entisten eliittijäsenten todistuksiin), mutta Jehovan todistajat ovat saaneet olla jokseenkin rauhassa. Samoista synneistä on silti kysymys.

Jehovan todistajat on Suomen kolmanneksi suurin uskonnollinen yhteisö. Se ei kasva, mutta sen vankilassa on koko ajan melkein 20.000 ihmistä. Monet ovat tietenkin mukana lujassa uskossa ja vilpittömästi, mutta eivät kaikki. Nerokas painostusjärjestelmä tekee lähtemisen niin vaikeaksi, että se onnistuu vain osalta halukkaista. Siksi on tärkeää, että Aila Ruohon kaltaisia toimijoita riittää. Jehovan todistaja ei tietenkään saa lukea mitään tällaista saastaista ja maailmallista, mutta edes Veikko Leinonen ei voi estää sitä, että tietoa salaa etsivä voi sitä nykyään myös löytää.

Aila Ruoho ei sitä suoraan tohdi sanoa, mutta minun mielestäni Jehovan todistajien järjestelmä edustaa yhden sortin henkistä rikollisuutta. Tapa, jolla yhteisö kieltää sisäisen keskustelun ja kritiikin ja erityisestä tapa, jolla yhteisö uhkaa ja rankaisee eroavia, edustaa laskelmoitua julmuutta heikkoa ihmistä kohtaan. Jehovan todistajat eivät harjoita fyysistä väkivaltaa. Järjestö kuitenkin tuottaa systemaattisesti henkistä väkivaltaa, oman jumalansa nimissä ja tuon väkivallan moraalisesti oikeaksi määritellen. Se ei ole ihan vähän se.

PS. Kuvassa istuskelee Jehovan todistajien tiedottaja Veikko Leinonen, joka käytännössä yksin edustaa järjestöä julkisuudessa. Verkkosivuilta on turha etsiä tietoa muista johtoon kuuluvista. Ehkä heitä ei olekaan. Kriittistä taustatietoa tarjoaa mm. Johanneksenpoika. Kannattaa tutustua, jos tämä blogitekstini tuntuu jyrkältä.