Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Kapitalisti sosialisoi riskinsä

Kapitalismilla on aina ollut ja tulee aina olemaan rakenteellisia ongelmia. Eräs tällainen on se kiertämätön asia, että voiton tavoittelussa tuppaa olemaan epäonnistumisen riski. Kaikki eivät kapitalismissa voita, vaan muutamien riemuisa nousu maksetaan monien muiden epäonnistumisella. Ideologisessa puheessa tähän viitataan huolettomasti markkinatalouden erottamattomana piirteenä, mutta käytännön elämässä jokainen tosissaan liikkeellä oleva kapitalisti pyrkii minimoimaan epäonnistumisen riskin tai - jos vain mahdollista - kokonaan estämään sen.

Perinteinen tapa oli pitkään pyrkimys monopolistiseen saneluasemaan. Kun tulee tarpeeksi isoksi ja vahvaksi, voi määrätä hintatason, syödä (tai syöstä) tottelemattomat kilpailijat pois eli todellisuudessa lopettaa markkinatalouden. Tämä on ollut esimerkiksi tekijänoikeusteollisuuden asenne koko sen historian ajan, koska myytävä tuote (uniikki taideluomus) on kapitalismin kokonaisuudessa harvinaisen sovelias monopolistiseen toimintaan.

Nyt en kuitenkaan aio puhua monopoleista, jotka ideologia torjuu mutta jotka silti ovat jokaisen kapitalistin tavoitelistalle. Sen sijaan puhun moderneista tavoista sosialisoida riski eli rakentaa toimintaympäristö, jossa voitot ovat yksityisiä, tappiot yhteisiä tai vielä mieluummin kokonaan muiden vastuulla. Näinhän ovat esimerkiksi pankit jo pitkään toimineet siirryttyään reaalitalouden rahoittamisesta leikkimään virtuaalista finanssikeinottelupeliä. Kun pankki on "liian suuri kaatumaan", mikään keinottelu muiden rahoilla ei ole liian härskiä ja suurimmat laskut lankeavat aina veronmaksajille.

* * *

Kaikki kapitalistit eivät ole kuitenkaan siirtyneet finanssisektorille, vaan tukeutuvat edelleen reaalimaailman ilmiöihin ja ihmisten tarpeisiin. Vanhoina hyvinä aikoina reaalitalouteen sijoittaneen tilanne oli jokseenkin selkeä. Makkarateollisuus oli makkarateollisuutta ja mahdollisuus saada sieltä voittoa perustui yksinkertaiseen kysynnän ja tarjonnan markkinatilanteeseen. Kallista ja huonoa myyvä ei menestynyt. Nykyään tilanne on monimutkaistunut, koska yritykset tuottavat toisaalta aineettomia hyödykkeitä, joiden markkinatilanne on vaikeasti ennustettavissa (levyteollisuus ei ole löytänyt hittikappaleen salaista kaavaa vieläkään) ja toisaalta kapitalistin toimiin puuttuvat kaiken maailman terveystarkastajat ja muut ilonpilaajat.

Finanssikeinottelijan täytyy pärjätä vain toisten finanssikeinottelijoiden kanssa (ainakin siihen asti, kunnes päättäjät lopulta uskovat, että finanssisektori on yhteiskunnallinen syöpä, loinen ja alien). Reaalitaloudessa toimivaa uhkaavat toiminnan sääntelijät, jotka tavoittelevat niinkin tarpeettomia asioita kuin kansalaisten terveyttä ja ympäristön säilyttämistä elinkelpoisena (kapitalistihan ei tällaisia asioita tarvitse). Uusin ase säätelijöitä vastaan on investointisuoja. Se on modernin ryöstökapitalismin nerokas keksintö, jota tällä hetkellä yritetään upottaa joka ikiseen taloudelliseen sopimukseen, joita pakkosyötetään valheellisella iskusanalla "vapaakauppa". Valheesta on kysymys, koska tarkoitus ei ole vapauttaa kaikkea kauppaa vaan pelkästään suurten toimijoiden, rikkaiden toimijoiden käymä kauppa.

Investointisuojan ideana on varmistaa, ettei kapitalistilla ole riskiä joutua kansallisen sääntelyn uhriksi. Investointisuoja tarkoittaa lyhyesti vääntäen oikeutta tehdä voittoja itse säädetyillä pelisäännöillä ilman pelkoa kansallisen sääntelijän puuttumisesta peliin. Taloussopimukseen upotettu investointisuoja on niin tärkeä, etteivät isot yritykset edes ole kiinnostuneita sellaisesta sopimuksesta, joka ei investointisuojaa sisällä. Moderni reaalitaloudessa toimiva kapitalisti ei halua sietää minkäänlaista riskiä. Investointisuojalla on tässä keskeinen rooli.

* * *

Investointisuoja toimii siten, että yritys X - kutsuttakoon sitä tässä vaikka nimellä Monsanto - haluaa pakottaa myös eurooppalaiset maanviljelijät ostamaan kaikki tarvitsemansa Monsantolta (monopoli), myös ne geenimuunnellut kasvilajikkeet, jotka on Euroopassa lailla kielletty. Kun EU:n ja Yhdysvaltain välinen TTIP-sopimus siihen sisältyvine investointisuojineen on toiminnassa, Monsanto vie EU:n geenimuuntokiellon välitystuomioistuimeen ja pakottaa sen määräämään EU:n poistamaan Monsanton investointia uhkaavan ja siksi huonon ja väärän lain.

Teoriassa on mahdollista, että välitystuomioistuin ei hyväksy Monsanton vaatimusta. Sehän on varmaan lobbareista riippumaton, epäpoliittinen ja muutenkin neutraali toimielin (miten sen kokoonpano on päätetty, jää tämän pohdinnan ulkopuolelle). Mutta jos se hyväksyy Monsanton vaatimuksen, investointisuoja jyrää EU:n säätämän lain ja varmistaa Monsantolle vapaan voitontavoittelun myös Euroopassa kansalaisiin kohdistuvista riskeistä piittaamatta. Välitystuomioistuimesta tulee käytännössä EU:n yläpuolella oleva toimielin.

Investointisuojaa raivokkaasti ajava suurteollisuus (eli ne oikeat kapitalistit) ei tietenkään myönnä, että investointisuoja ja välitystuomioistuimet tarkoittavat markkinatalouden torjumista. Jos yrittäjällä ei ole riskiä, hän ei toimi markkinataloudessa. Kapitalistihan ei todellisuudessa halua sääntelemätöntä vapaakauppaa kuin itselleen, kaikkia muita ja erityisesti kilpailijoita saa vapaasti säännellä. Aito kapitalisti rakastaa tilannetta, jossa markkinoita ei ole, riskit on sosialisoitu ja voitto on kaikin puolin taattu.

* * *

Olen kärjistänyt asiaa blogitekstin mittoihin, mutta kyllä se pohjimmiltaan suunnilleen näin menee. Vapaakauppasopimuksia vastustavat puolustavat (pääosin tietämättään) aitoa markkinataloutta, sopimuksia ja investointisuojaa vaativat kapitalistit haluavat siitä eroon omalla kohdallaan. Jos et ole suuryrityksen osakkeenomistajakapitalisti, sinun ei kannata kannattaa vapaakauppasopimuksia. Ne on tarkoitettu turvaamaan suuryrityksen oikeus riistää sinua kenenkään häiritsemättä. Jos yrittäjäriskin saa sillä pois, suurkapitalisti rupeaa ilomielin sosialistiksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti