Onko monopoli murtumassa?

Sananvapaus on kiehtova filosofinen puheenaihe, mutta vain sillä on loppujen lopuksi merkitystä, miten sananvapaus toteutuu yksilön ja yhteisön todellisuudessa. Historiallisesti katsoen se on melkein aina ollut vallassa olevien yksinoikeus. Ihailemme antiikin Kreikan vapaitten miesten avointa keskustelukulttuuria, mutta sekin oli tyypillistä eliitin vapautta - kuten olivat myös Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa tarkoitetut vapaudet. Oikein kireästi ilmaisten sananvapaus on aina ollut eliitin taskussa ja vain poikkeuksellisissa oloissa, satunnaisesti ja hetkellisesti se on hipaissut myös niitä, joilla ei valtaa ole.

Jos ajatellaan pelkästään ns. lehdistöön liittyvää sanomisen vapautta, on se aina ollut kahdesta suunnasta rajallista. Ensinnäkin on aviisin omistajan laillinen oikeus päättää, mitä hänen kustantamassaan ja julkaisemassaan lehdessä ollaan mieltä ja kuka ylipäätään saa olla äänessä. Ei ole yllättävää, että tätä omistajuuteen perustuvaa valtaa on aina käytetty tehokkaasti jotain muuta mieltä olevien vaientamiseen. Lehden omistajallakaan ei silti ole täyttä sananvaltaa. Jos yhteisössä taloudellista ja poliittista valtaa käyttävät ovat sitä mieltä, että omistaja käyttää sanavapauttaan väärin, lehti voidaan aina lakkauttaa ja vapaus kieltää. Muille kuin tiedotusvälineiden omistajille sananvapautta on samalla logiikalla valunut täsmälleen niin paljon kuin omistajilla on ollut halua. Eikä sitä tietenkään paljoa ole ollut näkemyksille, jotka eivät tue omia.

Sananvapauden monopoli on ollut periaatteessa sama niin kapitalistisissa kuin 1900-luvun sosialistisissakin yhteiskunnissa. Aina joskus jossain yhteiskunnassa sananvapautta ylistetään tärkeänä perusarvona, mutta mikään tuntemamme yhteiskunta ei ole kyennyt takaamaan kaikille kansalaisille samanlaista sananvapautta muuten kuin paperilla, teoriassa. On kuitenkin nähtävissä merkkejä siitä, että tämä historiallinen vakio on muuttumassa tai jopa jo muuttunut, murtunut. Se mikä on ollut helppoa hallita fyysisesti valmistettavien ja jaeltavien tiedotusvälineiden aikana, ei sitä ole enää verkkoviestinnän oloissa. Internet muutti sananvapauspelinkin säännöt kerralla ja ainakin näillä näkymin pysyvästi.

* * *

Varsinkin 1990-luvun puolella, internetin viattoman hiekkalaatikkovaiheen aikana moni ehti ajatella, että internet takaa kaikille tasaveroisen mahdollisuuden ilmaista näkemyksiään ja myös saada tietoa muiden esittämistä näkemyksistä. Varsinkin jälkimmäisen toiveen osalta on otettu melkoisia askeleita taaksepäin, kun valtiolliset toimijat ovat arvioineet vapaan tiedonkulun kohtuuttoman vaaralliseksi hallitsevalle eliitille ja sulkeneet kokonaan tai osittain, tilapäisesti tai pysyvästi isoja osia verkon väylistä. Verkon valvonta ja rajoittaminen ei ole koskaan täydellistä, mutta merkittävän esteen luominen on osoittautunut mahdolliseksi ja suosituksikin.

Iso kysymys on, missä määrin internet on murtanut ikivanhan lehdenomistajan sananvapausmonopolin. Tavallaan on, tavallaan ei. Helsingin Sanomat voi edelleen päättää, mitä näkemyksiä sen palstoilla - paperilla ja verkossa - esitetään. Omistajalle vastenmielisiä näkemyksiä ei tarvitse julkaista eikä usein julkaistakaan. Tältä osin mikään ei ole muuttunut. Omistaja päättää, kenellä on sananvapautta sen hallitsemilla foorumeilla. Myös valtiovalta voi edelleen päättää, onko jokin verkkojulkaisu sallittu vai ei. Paraikaa poliisi hakee MV-lehden sulkemispäätöstä. On vielä avoinna, heltiääkö lupa (Suomessa tällaista vielä kysytään, monissa muissa maissa toimitaan jo) tai onko kiellolla todellisuudessa merkitystä, kun lehden sisältö voi olla palvelimella missä päin maailmaa hyvänsä.

Sananvapauden monopoli on kuitenkin murtunut siltä osin, että ns. demokraattisissa yhteiskunnissa, joissa yleiset kansalaisvapaudet on taattu perustuslailla ja joissa eliitti hallitsee lain, ei brutaalin väkivallan avulla, lehden omistajan tyyppinen sananvapaus on kenen tahansa ulottuvilla. Kun kirjoitan tätä blogia, teen sen "omistamani lehden" foorumilla. Kukaan muu ei päätä, mistä tai millä tavalla kirjoitan. Jos en riko Suomen lakia, sananvapauteni on samaa luokkaa kuin Helsingin Sanomien päätoimittajalla, tai ehkä jopa hiukan suurempi. Hän joutuu kuuntelemaan omistajaa, minä en. Blogger.com voi kyllä sulkea blogini, mutta lähtökohtaisesti se ei piittaa siitä, mitä kirjoitan.

* * *

Jokainen verkkoviestintää hetkenkin pohdiskellut ymmärtää tietenkin, miksi Kaius Niemen sananvapaus on käytännössä aivan eri luokkaa kuin minun. Helsingin Sanomat on kansallinen instituutio, jonka kirjoituksia seuraa monimiljoonainen joukko ihmisiä, kun taas Heikin varaventtiilistä tietää ehkä muutaman kymmenen ihmisen joukko. Jos haluan jonkin näkemyksen leviävän isomman joukon tietoon, joudun kirjoittamaan Helsingin Sanomien armollisesti avaamalle julkiselle foorumille ja toivoa, ettei moderaattori, tuo modernin sananvapauden portinvartija, taas kerran päätä, että Hesari ei edistä näkemykseni leviämistä.

MV-lehden tyyppinen kilpailu on perinteiselle eliitille ja sananvapausmonopoliin tottuneille omistajille paljon suurempi ongelma kuin Heikin varaventtiili ja miljoonat sen kaltaiset mikrotason foorumit, joiden kautta sananvapaus useimmiten jää periaatteen tasolle eikä nouse vaikuttamaan yhtään mihinkään. Eliitti voi luottaa siihen, ettei blogeilla muuteta valtasuhteita, korkeintaan herätetään hetkeksi kiusallista keskustelua, joka kuitenkin vaimenee itsestään. Blogit eivät suoraan kykene haastamaan eliitin sananvapautta, koska niillä ei ole samaa näkyvyyttä. Kaikkein suosituimmat verkkokirjoittajat tosin ovat saattaneet jo saada aseman, josta käsin asioihin voidaan vaikuttaa. Ne suosituimmat vaan usein keskittyvät vallanpitäjien kannalta vaarattomiin aiheisiin kuten ruokaan tai lastenhoitoon.

Onko tavallisen kansalaisen syytä toivoa sananvapausmonopolin murtumista? MV-lehden tyyppinen vastuuta välttävä räkyttäminen ja öykkäröinti tuskin on kenenkään sananvapauden puolustajan toivelistalla, mutta ehkä sellainenkin jonkin naarmun eliitin panssariin tekee? Näkyvyyden saamiseen ei silti ole oikotietä. Helsingin Sanomien haastaminen on yksittäiselle verkkokirjoittajalle ylivoimainen homma jo resurssien tasolla. Mutta suurimmatkaan monopolitoimijat eivät voi mitään pienten verkostoitumiselle. Pienen ihmisen sananvapaus vahvistuu toimivaksi, kun ihmiset verkostoituvat, välittävät viestejä toisilleen ohi monopolien. Ihmisten vapaaehtoinen, halukas verkosto on aina vahvempi kuin omistukseen, määräysvaltaan nojaava kahlittu sananvapaus.