Sota kansalaisia vastaan

Uutisille Yhdysvalloissa sattuneista aseväkivallan murhenäytelmistä ei näy loppua, pikemminkin päin vastoin. Toistuviin uutisiin poliisin teloittamista mustaihoisista ja latinomiehistä tulee nyt pelättyä vaihtelua, kun joku tai jotkut ovat reagoineet poliisin tolkuttomaan rasistiseen väkivaltaan omalla tolkuttomalla väkivallallaan ampumalla viisi poliisia kuoliaaksi. Silmä silmästä, teloitus teloituksesta. Poliisi ei ainakaan lopeta ensimmäisenä, se on nähty lukemattomia kertoja.

Näitä uutisia on tavattoman vaikeata lukea Suomessa, jossa poliisi surmaa kansalaisia erittäin harvoin ja vielä harvemmin niin, että voidaan puhua selvästi ylimitoitetusta väkivallasta saati teloitusasenteesta. Uutiskuvista ja loputtoman monista fiktiivisistä ja ei-fiktiivisistä filminpätkistä tiedämme myös olennaisen eron suomalaisen ja yhdysvaltalaisen poliisin menettelytavoissa. Suomessa ase otetaan esiin äärimmäisen harvoin, Yhdysvalloissa on vaikea keksiä niin mitätöntä rikosepäilyä, ettei sen varalta paikalla olisi pientä poliisiarmeijaa kaikki valmiina ampumaan.

Pyrkimys ratkaista tilanne väkivallalla ja toisen harkitulla surmaamisella tuntuu järjettömältä, vaikka jotkut yhdysvaltalaista aseenkantokulttuuria tutkineet ovatkin olleet sitä mieltä, että - valitettavasti - poliisin periaatteessa "ammu ensin, tutki sitten" on tilastollisesti mieltä oman turvallisuuden suojelun näkökulmasta, koska niin monet tutkinnan kohteeksi valikoituvat ovat aseistettuja. Kun ampuu ensin, syytön voi kuolla, mutta ainakin oma henki säilyy. Tämä näyttääkin olevan vallitseva periaate yhdysvaltalaisella poliisitoimessa. Viattomien vahingoksi.

* * *

On ilmeistä, ettei poliisin teloitusherkkyys ole Yhdysvalloissa tasapuolista. Vaikka myös valkoihoisia tapetaan poliisin oman nahan suojelun merkeissä, on paljon todennäköisempää saada poliisin ampuma luoti päähänsä, jos on mustaihoinen. On vaikea välttää ajatusta, että Yhdysvallat on pinnan alla edelleen voimakkaan rasistinen yhteiskunta, jonka poliittisen korrektiuden vaatimus ei millään tavalla koske poliisitointa. Vaikka poliisijoukoissa on varmasti pinnallisen tasa-arvon edellyttämä määrä mustaihoisia ja latino-syntyisiä työntekijöitä, luodit eivät kohtele uhrejaan yhtä tasa-arvoisesti. Se ei voine olla pelkkää sattumaa.

Iso kysymys on, johtuuko poliisin ilmeinen rasistisuus pelkästään huonoista perinnetavoista voi onko se tietoisen poliittisen agendan seurausta. On vaikeata uskoa, että sikäläisissä poliisiopistoissa harjoiteltaisiin mustaihoisten teloittamista uutisten kuvaamalla tavalla. Jos kyse on vain huonoista tavoista, ne opitaan siinä epävirallisessa initaatioprosessissa, jossa uudesta poliisista tulee joko "kunnon poliisi" (noudattaa kirjoittamatonta rasistista koodia) tai verta nenästään kerjäävä muotoseikoista ja moraalista kiinni pitävä nilkki, jonka ura ei oikein etene.

Jos kyse taas on poliittisesta agendasta, on pakko kysyä, kuka sen on määrittänyt, missä ja milloin. Yhdysvalloissa on paljonkin pieniä kiihkoilijaryhmiä, joille rasistinen väkivalta on julkisesti myönnetty periaate. Nämä ryhmät eivät kuitenkaan päätä poliisin toimintatavoista tai koulutusohjelmista. Mutta kuka niistä päättää? Tuskin vallassa oleva puoluekaan, sen verran tiuhaan vaalitulokset vaihtelevat ilman että asia heijastuisi poliisin menettelytapoihin. Pikemminkin näyttää siltä, että poliittinen valta voi vaihtua, mutta poliisin linja pysyy.

* * *

Onko Yhdysvalloissa käynnissä salainen rotusota, uusi sisällissota ilman ensimmäistäkään sodanjulistusta? Pelottaako yli 200 vuotta vallassa ollutta valkoihoista yläluokkaa se tosiasia, että mustien ja latinoiden osuus väestöstä kasvaa koko ajan ja johtaa vääjäämättä tilanteeseen, jossa valkoihoiset ovat Yhdysvalloissa määrällinen vähemmistä? Voisiko tämä pelko olla niin suurta, että sen torjumiseksi tai ainakin kehityksen viivyttämiseksi poliisin annetaan likvidoida mustaihoisia miehiä ja pitää yllä pelon ilmapiiriä? Yritetäänkö Yhdysvalloissa vakavasti rakentaa kaikenväristen ihmisten yhteiskuntaa vai onko kysymys pelkästä teatterista?

Todisteita rasistisesta sisällissodasta ei suoranaisesti ole, jollei edellä mainittuja kiihkoilevia pienryhmiä oteta lukuun. Mutta onko toisaalta todisteita siitä, että esimerkiksi poliisin rasistiseen teloituspolitiikkaan olisi voimakkaasti tartuttu ja pantu sitä kuriin? Eipä taida olla, ja siksi sitä kysyy mielessään, onko tämä sota suunniteltu käytäväksi niin, että annetaan kuilun kauniiden sanojen ja todellisuuden revetä oikein kunnolla. Rasismin tuomitsemisesta ei välttämättä seuraa, että sen vähentämiseksi tai poistamiseksi tehtäisiin yhtään mitään. Poliitikot Washingtonissa palvelevat ensi sijassa niitä, joiden rahoilla heidät on valittu. Joukosta tuskin löytyy sellaisia, joiden rahoittajat löytyvät köyhien ei-valkoisten asuinalueilta.

Rakenteellisen väkivallan kitkeminen edellyttää rakenteiden muuttamista. Yksi tehokas toimi olisi äänestysjärjestelmän valtakunnallinen uudistaminen niin, että jokaisella kansalaisella on automaattisesti äänioikeus, vaalista ilmoitetaan äänestäjälle ja hänen ainoa tehtävänsä on käydä äänestämässä. Näin on Suomessa, näin ei ole Yhdysvalloissa. Vähemmistöksi ajan myötä muuttuvan valkoihoisen väestön ylivalta johtu osittain siitä, että äänestäminen on tehty todella hankalaksi. Kun ajatukset ovat seuraavan aterian hankkimisessa, ei hevin lähdetä rekisteröitymään äänestäjäksi, vaikka niin kannattaisikin tehdä. Vaalijärjestelmäkin voi olla osa rasistista sisällissotaa.