Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Pöhinättä paras?

Ikuinen keskustelu Helsingin oikeasta tulevaisuudesta sai kesävauhtia yleiskaavasuunnittelija Heikki Salmikiven haastattelusta (HS 27.7.2016). Salmikivi onnistui keräämään yhteen kaikki ne "vanhan Helsingin" tuhoamisen elementit, joita tällä hetkellä innokkaasti ajetaan. Kysymyshän ei ole siitä, moniko helsinkiläinen aidosti haluaa tai tarvitsee sitä "kalliolaista pöhinää", jonka Salmikivikin nostaa kaupunkilaisuuden korkeimmaksi asteeksi. Kun kaupunkia kehitetään tai "kehitetään", viimeinen jolta mielipidettä kysytään, on helsinkiläinen veronmaksaja.

Syykin on yksinkertainen ja ikivanha. Kaavoittaja ei todellakaan halua kansalaismielipidettä sotkemaan sitä monimutkaista ja tasapainoltaan herkkää prosessia, jonka kuluessa poliittisia puolueita tukeville rakennusyhtiöille jaetaan etuisuuksia eli rakennusoikeuksia. Ei siihen prosessiin päästetä edes niitä pikkupuolueita, joista saattaa aina silloin tällöin kummuta kysymyksiä siitä, rakennetaanko Helsinkiä asukkaiden vai rakennusyhtiöiden eduksi. Tällaisille typerille kysymyksille ei ole tilaa, kun Kokoomus yhdessä joko demareitten tai vihreitten kanssa päättää, mitä "kehitys" milloinkin tarkoittaa.

Tällä hetkellä se tarkoittaa "kaupunkikuvan tiivistämistä" eli vielä jäljellä olevien viheralueiden hävittämistä ja muuttamista rahanarvoiseksi rakennusmaaksi. Raide-Jokeri on yksi taustasyy, mutta ei ainoa. Malmin lentokentän suojelua ajaneet kokoomuslaisetkin ovat saaneet huomata olevansa puolueessaan alakynnessä - tervetuloa kerran aidan tällekin puolelle. Rakennuttajillehan on yksi ja sama, minne rakennetaan, kunhan kate on riittävä. En ole edes varma siitä, kummasta tulee paremmin rahaa, rikkaille vai köyhille rakentamisesta. Se on kuitenkin selvää, että kumpikin tarkoittaa Helsingin niemen täyttämistä rakennuksilla.

* * *

Mistä sitten puhutaan, kun halutaan sitä "pöhinää" lisää Helsinkiin? Sana on typerä, mutta jos olen oikein ymmärtänyt, sillä tarkoitetaan kaikkea sitä kivaa, mitä suomalainen ajattelee oikeista eurooppalaisista, ehkä jopa yhdysvaltalaisista kaupungeista täytyvän löytyä eli kahviloita joutilaille ja turisteille, taskuvarkaita, pittoreskeja pikkumyymälöitä, meluisia katutapahtumia, vielä meluisampia puistofestivaaleja ja muuta vastaavaa. Ja tietenkin trendikkäitä start up -asioita, digitaalisia suunnittelustudioita, kivan hyödyttömiä palveluita toisilleen myyviä itsensä työllistäviä yrittäjiä, tämän markkinaliberalistisen maailmanajan pikku pyhimyksiä.

Kyllähän sitä "pöhinään" ehtivää porukkaa nykyään riittääkin. Meni Helsingin keskustaan mihin vuorokaudenaikaan tahansa, kadut ja kaupat tulvehtivat ihmisiä, joilla ei näytä olevan mitään tähdellisempää tekemistä. Näin ei ole ollut aina. Omassa nuoruudessani useimmat ihmiset olivat päiväsaikaan koulussa tai töissä, minkä seurauksena keskustakin vilkastui vasta työpäivän jälkeen. Mahtoiko siinä olla jotain pahaa vialla? No, kulutettiin paljon vähemmän, kun ei ollut millä kuluttaa. Keskustaan mentiin lähinnä ikkunaostoksille.

Siitä ei tarvitse kinastella, onko kuollut vai elävä kaupunki parempi. Mutta siitä on syytä edes yrittää keskustella, mitä tuo "elävyys" tarkoittaa. Keskustelun aluksi olisi jokaisen - myös yleiskaavasuunnittelijoiden - syytä tunnustaa karu tosiasia: ei ole olemassa kaikkien kaupunkilaisten yhteistä hyvää ja vielä vähemmän parasta. Jos kaupunkia kehitetään kaikille, sitä ei saa eikä pidä tehdä kuvitellun yhteishyvän merkeissä. "Pöhinä" voi kiinnostaa jotain kansansiivua, mutta todennäköisesti aika pientä vähemmistöä, joka kyllä osaa tuoda itsensä esiin, se on myönnettävä. Mutta jos keskustelussa lähdetään siitä, että "pöhinästä" täytyy jokaisen oppia tykkäämään, ei päästä pitkälle.

* * *

Paljasjalkaisen 1940-luvulla syntyneen helsinkiläisen mielestä kaupunki on suurelta osin jo tuhottu. Liikennettä eli yksityisautoilua on noin 90% liikaa. Ihmisiä on tolkuttoman paljon liikaa ahtaaseen keskustaan, myös kesäturistisesongin ulkopuolella. Helsingin vahvuudet - väljyys ja luonnonläheisyys - heikkenevät koko ajan. Stadiin ei tee mieli mennä, koska siellä tulee vain surullinen mieli muustakin syystä kuin kerjäläisteollisuuden laajalevikkisyyden takia. Se Helsingin "pöhinä" ei ole mieltä virkistävää, vaan pakotettua, alemmuudentunteesta kumpuavaa yritystä päästä eurooppalaisten suurkaupunkien rinnalle ja mielellään vielä ohi.

Tavoite on typerä ja tulee epäonnistumaan. Suomalaisten suuri enemmistö ei pidä tungoksesta, tungettelevasta kauppakulttuurista eikä varsinkaan loputtomasta metelistä. Jos Helsinki halutaan muuttaa pöhinäkaupungiksi, tänne täytyy tuoda uusi väestö. Niin tosin näyttää päättäjien maailmassa tapahtuvankin. Asumisen hinta on niin korkea, että vain eliitillä ja sen lähimpään suojapiiriin kuuluvilla on varaa asua Helsingin keskustassa tai sen läheisyydessä. Kadut ja kaupat täyttyvät sitten niistä, jotka haluaisivat murusen tästä kaikesta, vaikka asuvat jossain koillisen pöhinättömässä tylsälässä. Suomeen päätyneet maahanmuuttajat todennäköisesti jopa viihtyvät stadissa, koska se muistuttaa päivä päivältä enemmän lähtömaiden väkirikasta ja värikästä tilannetta ilman suurta mieli- ja väkivallan uhkaa.

Itselläni ei ole mitään sitä vastaan, että jotkut ihmiset haluavat - varsinkin nuorina - touhuta aamusta iltaan stadissa. Siitä vaan. Mutta sitä vastaan minulla on, että yleiskaavasuunnittelu lähtee siitä ajatuksesta, että sen on oltava kaikkien helsinkiläisten elämäntapa. Se on kalliiksi käyvää ylimielisyyttä, jollaiseen on varaa vain kokemattomilla ihmisillä. Helsinkiläinen ei ole välttämättä luonnostaan erilaisuutta hyvin sietävä, mutta ei hän myöskään ihan tyhmä ole. Salmikiven kaltaisten suunnittelijoiden onttouden tajuavat muutkin kuin kaltaiseni vanhat töölöläisnuoret. Helsinki on myös meidän ja jos ei muu auta, siitä oikeudesta tapellaan. Kunnallisvaalitkin ovat taas kohta edessä. Älkää koskeko meidän puistoihimme ja heittäkää ne hemmetin yksityisautoilijat sinne missä on tilaa! Tärkeimpänä kaikista: koko Suomen ei tarvitse muuttaa Helsinkiin. Eivät tänne kaikki mahdu, oli "pöhinää" tai ei.

Yllekirjoittanut veljen kanssa vappuna 1957 Temppelinaukion kirkon vieressä, eikä pöhinästä tietoakaan. Kuva Erkki Poroila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti