Heikin varaventtiili

Heikin varaventtiili
Heikki Poroila vuonna 1950

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Vain yksi on joukosta poissa?

Suomen keskikesä suorastaan pullistelee tapahtumia, joissa juhlitaan ja julistetaan seksuaalisesti yleisimmästä eli heteroseksuaalisuudesta poikkeavia lajeja. Suomi vaikuttaa ainakin jonkin aikaa tavattoman suvaitsevaiselta ja sateenkaari täydelliseltä. Mutta eihän se ole ihan totta. Suvaitsevaisuudellakin on rajansa ja tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, ettei kiihkeinkään LGBT-aktivisti korota ääntään eläimiin mielellään sekaantuvan tai pedofiilin oikeuksien puolesta. (Jätän blogiteknisen selkeyden takia tarkemmin käsittelemättä sellaiset vielä pienemmän porukan intohimot kuten kopro- ja nekrofilian, mutta periaatteita voi soveltaa niihinkin).

Tuohtunut LGBT-aktivisti voi tässä kohdassa puolustautua sillä, ettei suvaitsevaisuus voi eikä sen pidä ulottua niihin seksuaalisuuden muotoihin, jotka on Suomen rikoslaissa kielletty (siis kuten homoseksuaalisuus vielä muutama vuosikymmen sitten). Logiikka on kuitenkin kyseenalainen, sillä laki ei todellisuudessa kriminalisoi mitään seksuaalista suuntautumista sinänsä, vaan ainoastaan eräät teot (tässä tapauksessa seksin alaikäisen kanssa). Laki ei siis kiellä olemasta pedo- tai zoofiili, se kieltää vain aktit, joissa toisena osapuolena on alaikäinen tai eläin silloin, kun on syytä epäillä eläinrääkkäyksen tunnusmerkkien täyttymistä.

Tarkoitukseni ei ole pohtia kysymystä siitä, onko näiden toimien kriminalisointi oikeutettua, järkevää tms. On selvää, että lasten perusoikeuksia ei voida toteuttaa, jos niihin ei sisälly oikeus jäädä vaille aikuisen harjoittamaa seksuaalista riistoa. Sekin lienee selvää, että vaikka zoofilia ei välttämättä kaikissa tapauksissa merkitse eläimen kärsimyksiä, rajanveto on vaikeaa ja laki lähtee selvästikin siitä, että jokin hillike on laissa syytä olla. Mutta muitakin kysymyksiä on.

* * *

Itseäni mietityttää, miten ihmisen oikeus olla se miksi hän sattuu seksuaalisena olentona syntymään, loppujen lopuksi määritellään silloin, kun erilaisuus on hyväksyttyä, mutta ei mikä tahansa erilaisuus kuitenkaan. Jos kirjoittaisin tätä tekstiä vuonna 1970, homoseksuaaliset teot olisivat edelleen rangaistavia ja tautiluokituksesta homoseksuaalisuus pääsisi vasta 11 vuoden kuluttua. Vuonna 2016 pedofiliaa esittelevä Wikipedia-artikkeli suhtautuu siihen toisaalta synnynnäisenä seksuaalisuuden lajina, toisaalta "hoidettavana" ilmiönä eli samoin kuin homoseksuaalisuuteen vuoteen 1981 asti.

Jos lähdetään siitä näkemyksestä, ettei ihminen voi valita seksuaalista suuntautumistaan - ja pidän itse tätä aika vahvasti totena -, voitaisiin ajatella, että yhteiskunta on kypsynyt hyväksymään LGBT-ihmiset, mutta ei kuitenkaan pedo- ja zoofiilejä tai monia muita vielä oudompia tapoja harjoittavia ihmisiä. Jos historiaa katsoo, voisi siis ajatella, että ajan mittaan erilaisuuden suvaitseminen muuttuu ehdottomaksi ja kaikki fiilit ovat samalla viivalla. Sitten joskus.

Aivan välttämättä näin ei kuitenkaan ole. Ulkopuolisen voi olla vaikea tietää, millä tavalla oikein ankaran homofobikon ja lasten seksuaalisen riiston jyrkimpien tuomitsijoiden ("kuohitsijoiden") torjunta oikeastaan poikkeaa toisistaan. Homoseksuaalisuudesta käyty julkinen keskustelu on osoittanut, että monille ihmisille se on edelleen hirmuinen kauhistus, sanoivat laki tai pride-kulkue mitä tahansa. Julkinen suvaitsevaisuus ei näytä tarkoittavan sitä, että ihmiset laajasti ottaen hyväksyisivät erilaisuuden seksuaalisuudessa. Sen sijaan he sietävät kohtalaisen hyvin sellaista erilaisuutta, jonka puolesta on paljon kampanjoitu ja joka on saavuttanut "yleisen hyväksynnän". Homoseksuaalisen ihmisen oikeuksia pyritään silti edelleen rajoittamaan tai ainakin viivyttämään tasa-arvon ulottumista kaikkiin kolkkiin.

* * *

Kaikkein eniten olen kuitenkin pohtinut sitä, olisiko nykyinen LGBT-aktivismi edes teoriassa valmis kattamaan myös em. "nolot" seksuaalisuuden muodot. Seksuaalisuuden nolous on tunnetusti historiallisesti muuttuva ja määrittyvä asia, sillä lapsen ja aikuisen väliset seksuaaliset suhteet eivät ole aina ja kaikkialla olleet kiellettyjä, ja eläimeensekaantujaa odotti vielä muutama vuosisata sitten kuolemantuomio siinä missä se uhkaa tänäkin päivänä homoseksuaalisuuttaan toteuttavia ihmisiä eräissä kulttuureissa ja uskonnoissa.

Pitäisikö LGBT-porukan siis puolustaa myös pedo-, zoo-, nekro- ja koprofiilejä? Ainakin periaatteen tasolla? Vai onko johdonmukaista sanoa, että homous, biseksuaalisuus ja transseksuaalisuus ovat jees, mutta tämä ja tuo muu filia ei? En ole löytänyt oikein mitään tähän kysymykseen liittyvää pohdiskelua, joten heittelen kysymyksiä itse. Minusta tuntuu, että näitä kysymyksiä myös vähän vältellään, koska kukaan ei halua leimautua julkisuudessa zoofilian eikä varsinkaan pedofilian puolustajaksi. Näiden mieltymysten yleisyyttäkään ei tarkasti tiedetä, koska neutraalia ja ehdottoman anonyymiä tutkimustapaa ei ole löydetty ja muulla tavalla rehellisiä vastauksia ei voine odottaa. Mistään harvinaisuuksista ei kuitenkaan ole kysymys, vaan miljoonien ihmisten seksuaalisesta identiteetistä.*

Periaatteen tasolla voi kuitenkin ihmetellä, mitä tarkoittaa ihmisen oikeus olla sitä mikä hän on, jos sitä ei sovelleta kaikkiin seksuaalisuuden suuntautumisen muotoihin. Jos on poliittisesti epäkorrektia pilkata transihmistä, miksi sama ei päde eläimistä tai lapsista tykkäävään? Pedofilian hyväksyminenhän ei tarkoita, että pitäisi hyväksyä lasten seksuaalinen riisto, kuten eivät hyväksy myöskään passiiviset pedofiilit. Itse ajattelen, että seksuaalisen suvaitsevaisuuden täytyy ulottua kaikkiin kolkkiin, muuten se ei ole sitä miksi sitä kutsutaan. Tiettyjen tekojen kriminalisointi ja epämiellyttävinä pidettyjen toimintojen vältteleminen riittänevät normatiivisella puolella. Suvaitsevaisuushan ei ole sama asia kuin jostain asiasta pitäminen, vaan pidättäytymistä tuomitsemisesta ja syrjimisestä. Milloin moiseen kyetään kaiken seksuaalisuuden edessä, jää nähtäväksi. Hengitystä en aio kuitenkaan pidätellä.


* Jotta kuva olisi oikein sekava, tutkijat muistuttavat usein siitä, että ihmisen seksuaalinen mieltymys voi olla eri asia kuin toteutuva seksuaalinen toiminta. Kaikki "poikkeavuudet" eivät johdu mieltymyksestä vaan vaihtoehtojen vähyydestä (linnakundien homoerotiikka) tai kaikkiruokaisuudesta (väkivaltaisten raiskaajien kaikenikäiset uhrit). Monen eläimiinsekaantujan oikeudellisista dokumenteista on voitu päätellä, että eläin on toiminut vain korvikkeena, ei suinkaan ollut halujen varsinainen kohde. Ihmisen seksuaalisuus on monimutkainen asia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti